Laitoin jo leikkurin töihin, kun heinä alkoi nostaa päätään talven jäljiltä. Kävelin rajalangan läpi ja talloin joitain roudan ylös nostamia rajalangan kiinnitystappeja alas. Sulake paikoilleen ja robotti laturiin. Ei mitään elon merkkejä. Latausasema oli koko talven paikoillaan siinä katoksessa, missä se on kesälläkin. Viime syksynä irrotin vain laturin johdon seinästä ja vein leikkurin varastoon. Nyt latausasema ei tunnistut leikkuria ollenkaan, vilkutti vain vihreää valoa sen merkiksi, että leikkuri on poissa asemasta, vaikka leikkuri oli asemassa. Puhdistin laturin piikit siitepölystä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Sitten irrotin laturin sähköverkosta ja laitoin takaisin, minkä jälkeen leikkuri aloitti välittömästi akkujen tasapainotuksen. Robotti oli hukannut kellonajan ja päiväyksen, mutta muut asetukset näyttivät olevan kohdallaan. Sekä robotti että käyttäjä muistivat PIN koodin.
Jätin robotin laturiin ja aikansa ladattuaan robotti lähti töihin. Ilman mitään muuta säätämistä tänään oli kotiin tullessa heinä leikattu sekä pää- että sivualueilta ja leikkuri laturissa odottamassa seuraavaa sykliä. Nurmikko on tasaisesti leikattu ja käyttäjän mieli tyyni.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti