lauantai 14. huhtikuuta 2018

Paneelikaton maalaus: pohjamaali

Tulipa tehtyä pohjamaalaus. Kirjava kuin lumileopardi, eli meni ihan suunnitelmien mukaan. Aikaa paloi kolme tuntia. Maalasin taivutetulla pensselillä ja jatkovarrella. Paneelin urat ovat luonnollisesti hankalat maalata ja niihin jäi joitakin kohtia, missä ei ole maalia ollenkaan. Vanerinen kattopalkki saa valkoisen värin jossain vaiheessa, kunhan siinä olevia koloja ensin vähän paikataan.
Kuvassa näkyy myös seinää, josta tapetti irtosi kuin itsekseen. Tässä vaiheessa voi suositella katon levyttämistä, jos rahaa on.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Paneelikaton maalaus: hionta

Paneelikaton maalaus eteni sen verran, että sain hiottua katon. Aikaa meni 25 minuuttia yhden makuuhuoneen katon hiomiseen. Hioin paneelit sellaisella jatkovarteen kiinnitetyllä nivelletyllä hiomatuella. Työvaihe oli aika raskas, vaikka yritin hioa vaan ihan kevyesti. Katon hiominen on raskasta siksi, että varren kulman pitämiseksi oikeana täytyy käsiä pitää melko ylhäällä. Jos kohtauskulma on jyrkkä, hiomapaperi puree kiinni eikä luista vaikka kuinka puskee. Pitkällä varrella kulma loivenee, mutta sitten ei enään jaksa painaa hiomatukea kattoa vasten kunnolla. Jakkara voisi auttaa, mutta työssä pitää kuitenkin liikkua koko ajan, niin aika menisi tuolin kanssa tanssiessa. Pikaisesti analysoituna ratkaisuna on pitää käsiä mahdollisimman lähellä kattoa ja jatkovarren pituus minimissään. Pitäisi olla kokemusta käsien heiluttamisesta kohti taivasta, muuten liike on luonnotonta ja alkaa väsyttää hetkessä.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Puinen palapeli

Olen siirtänyt ja piirtänyt, kaivertanut ja maalannut kuvia puuhun erilaisilla tavoilla, mutta en vielä ennen ollut kokeillut kuvan siirtämistä decoupage menetelmällä. Tai no olen joskus vahingossa liimannut sanomalehden kiinni ja siitä tulee nätti kuva puuhun.
Tein kokeeksi palapelin vanerista. Sommittelin kuvan ja käänsin sen peilikuvaksi. Tulostin kuvan värilaserilla tavalliselle paperille. Kokeilin ensin liimata kuvan tavallisella liuotinpohjaisella huonekalulakalla, mutta vaneri imi liikaa lakkaa eikä kuva tarttunut kunnolla. Toinen yritys oli puuliima, jota ohensin vähän vedellä. Kuva tarttui hyvin. Hinkkasin paperin pois märällä rätillä, kun liima oli kuivunut. Annoin työn kuivua välillä, jotta näin paremmin missä paperia oli vielä jäljellä. Kun kuva näytti kohtuu kirkkaalta, suihkin pintaan lakkaa spray pullosta. Lopuksi sahasin levyn kappaleiksi lehtisahalla.
Lopputulos on ihan ok. Siitä tuli hieman tuommoinen antiikkisen oloinen, kun toisin paikoin tuli hangattua vähän turhan innokkaasti. Toisaalta, jos ei kerro kenellekään, niin voisi luulla, että juuri tuota yritin. 

Paneelikaton maalaus: pesu

Kävin tänään pesemässä yhden huoneen paneelikaton maalarin yleispesulla. Tein n 2 litraa pesunestettä ja moppasin katon pitkälankaisella levymopilla. En tiedä mitä kaikkea katosta irtosi, mutta vesi muuttui väriltään tumman ruskeaksi, aivan kuin vahvaa teetä. Huuhtelin lopuksi kahteen kertaan moppaamalla puhtaalla vedellä. Ensimmäinen huuhteluvesi muuttui hieman ruskehtavaksi, mutta toisella kerralla vesi ei värjäytynyt.
Homma sujui ihan hyvin, paitsi että moppi tarttui paneelista irtoaviin tikkuihin vähän väliä. Pitää nyppiä langat pois hionnan jälkeen.
Koko hommaan meni 35 minuuttia, joten päässä laskien aikaa menee n kolme minuuttia neliömetriä kohden. Tässä vaiheessa olisi kiva kuulla, että pesuaineen pitää antaa vaikuttaa puoli tuntia... Unohdin suojata ikkunan pesun ajaksi. Ei siihen onneksi roiskunut mitään. Jospa sitä sitten ennen maalausta laittaisi muovin ikkunan suojaksi ja sammuttaa sähköpatterin.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Avantopumppuun jalka

Avantopumppu on kätevä väline veden saamiseksi kairanreiästä saunaan. Ei tarvitse sähköä ja reikä on helppo tehdä. Virtaava vesi ja pumpun sisäinen kitka aiheuttaa kuitenkin sen, että toinen käsi käyttää pumppua ja toinen koettaa pitää sitä paikoillaan. Tein eilen illalla pumppuun jalan, jolla pumpun saa tuettua jään pintaan.
Jalan paikkaa voi säätää, jos veden pinta suhteessa jäähän ei ole sopiva. Tuki auttaa pumpun pitämistä paikoillaan ja nyt sitä voi pitää paikoillaan myös astumalla tuen päälle.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Vanhan paneelikaton maalaus

Vanhan paneelikaton valkaisemiseksi on kaksi vaihtoehtoa - se joko peitetään uudella materiaalilla tai maalataan. Halvimmillaan nitojalla kiinnitettävät sisustuslevyt maksavat noin kahdeksan euroa neliö ja valmista tulee nopeasti. Maalaaminen puolestaan on työläs ja vaatii erikoismaaleja, jos uskoo maalikauppiasta ja maalausoppaita. 
Kuulun kuitenkin siihen kansanosaan, joka ei usko ennen kuin itse kokeilee. Maali ei kuulemma pysy lakatussa paneelissa, joten siksi pitää käyttää tartuntapohjamaalia, alusta pitää pestä ja hioa ennen sitä. Selvä. Ostin kokeeksi 2,7 litraa Ilves pohja- ja kattomaalia, joka ei siis sovellu aiemmin lakattujen puupaneelien maalaamiseen. Tuskin maltan odottaa, että pääsen sutimaan maalia kattoon. Jos katto menee pilalle, korjaan sen levyillä. Ja vaikka kävisi niin, että maali rapisee alas kahden vuoden päästä, levyjen laittoa varten ei tarvitse tyhjentää koko taloa. Mutta joka tapauksessa saan ensikäden vastauksen siihen, voiko paneelikaton maalata.
Heitän tähän väliin vision siitä, että jonain päivänä trenditietoiset sisustajat manaavat nykyremontoijia patinoituneiden paneelien pilaamisesta maalaamalla ne piiloon.

Talon pintaremontin alkusoitto

Seuraava pieni puuha on isäni omistaman omakotitalon pintaremontti. Ei siihen ihan noin vain ryhdytä, idea syntyi pääsiäisen aikaan ja siitä on jo melkein viikko. Monena iltana on asiaa suunniteltu.
Talo on rakennettu pienellä budjetilla 1975. Katot ovat kapeaa paneelia, joka on osittain petsattu ja lakattu, makuuhuoneissa pelkästään lakattu.
Seinät ovat olohuoneessa ja keittiössä samaa paneelia kuin katossa ja makuuhuoneissa seinät ovat lastulevyä. Lastulevyn pinnassa on paperitapetti.
Olohuoneen ja keittiön lattia on muovimaton peittämää lautaa ja makuuhuoneissa muovimaton alla on lastulevyä.
Keittiön kaapit ovat alkuperäiset, retroa sinistä.

Tehtävä on siis aika selkeä. Katot, seinät ja lattia menee uusiksi, samoin kaapit ja komerot.

Yleistunnelma on aika tumma nykyisiin tyyleihin verrattuna.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Jostain on aloitettava

Haluan kokeilla jotain uutta. Oppia ja kokea. Lapsellinen uteliaisuus saa aloittamaan jopa blogin kirjoittamisen. Luultavasti tämä jää omaksi ajatusten tallentamiseksi, eikä näitä horinoita muut lue. Yritän kuitenkin pysyä jossain määrin asiallisena siltä varalta, että joku tänne eksyy.
Suunnitelmissa on kirjoitella juttuja omista kokemuksista ja ajatuksista eri aihepiireistä. En ole minkään alan ammattilainen, joten mahdollisen lukijan ei pidä ottaa mallia tekemisistäni, siinä voi mennä rahat, terveys, ystävät, kunnia tai jopa henki.
Tässä iässä alkaa moni asia harmittamaan, mutta jääköön nyt toistaiseksi numeraalit pois. Päällimmäisenä harmituslistalla on kuluttaminen. Kulutan kyllä paljon, vaikka yritän välttää turhaa kuluttamista. En halua mitään muodikasta, koska mitä kuumempi trendi, sen nolompi se on kohta. Silti muurasin kiukaan taakse mustan kivilaatan. Kun vedän jalkaan siniset farkut ja ruskeat bootsit, toivon niiden kestävän tuhansia maileja ja miljoonia askeleita.