Itse tehty levyhissi

Tämän jutun vekotin rikkoo kaikkia voimassaolevia ja kumottuja työturvallisuudesta annettuja määräyksiä. Kenenkään ei pidä sellaista tehdä eikä käyttää.

Tein ilman minkäänlaisia lujuuslaskelmia puusta tuommoisen hissin. Noston saa aikaan rikkinäinen venevinssi, rispaantunut kuormaliina ja luja usko. Ulompi osa on laudasta tehty neliöputki, jonka yhdellä sivulla on pitkä aukko. Putken sisällä on lankku, jonka alapäässä on silmukka. Vinssi vetää silmukkaa ylöspäin ja levy nousee kevyesti. Aikaa paloi suunnilleen saman verran kuin mitä olisi mennyt vuokraamossa käymiseen. Eikä nyt tarvitse hosua, kun kulut eivät juokse. Systeemissä on riittävästi käyntivälystä, niin toimii oikein hyvin. Ainoa lähes turvaominaisuus on maston korkeus. Jos vinssi tai liina pettää, levy ei lyö pudotessaan veivaajaa päähän. Ellei veivaaja ole liian pitkä hujoppi.
Pienen harjoittelun jälkeen hissillä on varsin helppoa nostaa levy ylös ja asetella se tiiviisti edellisiin levyihin kiinni. Aivan ehdoton peli, semmoinen tehdastekoinen olisi varmasti ollut vielä parempi. Itse tehdyn voi polttaa paljun kaminassa ja vinssin voi kierrättää jossain muussa projektissa.

Hirsipanelin jatkaminen

Olen rakentanut autotallia jo aika kauan. Muun touhun lomassa homma on kuin siinä kuuluisassa laulussa. Yksi syy voi olla siinä, että kaikki pitää tehdä itse. Tällä kertaa jatkoin hirsipanelin sormiliitoksella. Olen jo aiemmin tehnyt käsiyläjyrsintä varten pöydän, jossa on hissi tarkkaa korkeudensäätöä varten.

Säädin korkeuden siten että molemmat päät voi ajaa samalla terän asetuksella. Toisen laudan pää jyrsitään laudan takasivu pöytää vasten ja toinen pää takasivu ylöspäin.

Urat käyvät toisiinsa varsin hyvin ja paneelin voi jatkaa missä kohdassa haluaa, eikä jatkon kohdalla tarvitse olla koolausta. Jatkon kohdalle ei siten tule myöskään ruuveja tai nauloja, joten laudan pää ei altistu halkeamiselle. Hukkaa tulee todella vähän, riittää että laudan pää oikaistaan sahalla ennen jyrsintää.

Polkupyörällä jäällä

Työkaverin vinkistä suuntasin kulkuni järven jäälle. Jää on osittain täysin paljas ja osittain ohuen lumikerroksen laikuttama. Rantojen tuntumassa lumipeite paksunee nopeasti ja kapeat salmet ovat umpihankea. Satakiloisen polkijan alla hanki ei kanna, ainakaan parin tuuman maastorenkailla. Pyörä pysäköi itsensä hankeen.

Liikkuminen on siis todella vaivatonta, jäällä on kevyt polkea ja mihin tahansa lihasvoimalla järvellä kulkemiseen verrattuna, maisema vaihtuu nopeasti. Nopeudessa on riskinsä. Umpeen jäätynyt uve avanto voi yllättää ja pienet epätasaisuudet heiluttaa pyörää yllättävän paljon. Jäällä liikkuessa on aina tiedettävä  vaarat ja varottava niitä, riippumatta siitä miten siellä liikkuu.

Minulla on pyörässä Schwalbe Ice Spiker Pro nastarenkaat, jotka antavat hyvän pidon. Pidon takaa terävät nastat. Joissakin toisissa polkupyörän nastarenkaissa minulla on semmoiset nastat, joiden keskipiikki on paljon paksumpi ja pää tylppä. Kyllähän nekin jäällä jotenkin pitävät, mutta nämä Ice Spiker renkaat ovat tähän mennessä parhaan pidon renkaat millä olen ajanut. Esitteen mukaan 622-57 renkaissa on 402 nastaa ja rapina jäällä on sen mukainen. Etten jopa sanoisi, että luottamusta herättävä. Semmoista rengasta ei kuitenkaan ole vielä keksitty, että jäiseen ränniin voisi tuupata menemään täysin huoletta. Syvät urat heikosti hoidetuilla alueilla nostaa aina vähän sykettä. Mutta takaisin järven jäälle, jonka luonto on hoitanut hyvin.

Tuuli kohisee korvissa, renkaat rouskuttavat jäätä. Mieli lepää. Kirpeä, lähes parinkymmenen asteen pakkanen saa jään kutistumaan ja halkeilevan jään jyhkeä pauke säestää menoa. Pysähdyn ottamaan kuvan. Tunnelma ei oikein kuvasta välity.

Pentulaatikko

Kävikin niin, että emo pentuineen tuli meille kylään muutamaksi päiväksi. Ei ollut kyllä mitään käsitystä voiko niin tehdä, mutta oman mielenterveyden kannalta ei ollut juuri vaihtoehtoja. Mietin asiaa ensin pentujen kannalta. Noin viiden sekunnin perinpohjaisen tuumailun tulos oli se, että niin kauan kun elämälle välttämättömät edellytykset täyttyvät, pennut eivät edes tiedä missä ovat tai missä niiden pitäisi olla. Ja ne välttämättömät asiat ovat emon maito ja riittävän lämmin paikka. Emon näkökulmasta asia olikin paljon kinkkisempi. Voiko emo luottaa siihen, että kaikki lapset ovat tallessa, eikä vanhaan pesään jäänyt ketään. Koska minun olisi ollut mahdollista viedä emo tarkastamaan vanha pesä, niin ajattelin ottaa riskin.

Tein muottivanerista ja laudasta 1,2 metriä kanttiinsa olevan laatikon. Laidan korkeus on 17 cm, uskoin, että pennut eivät kiipeä siitä yli ihan heti. 1,2 metrin laatikkoon emo mahtuu makaamaan suorassa, tosin juuri ja juuri.

Laitoin laatikon viereen lämmittimen ja alle lämmityskaapelin. Lämmityskaapelista ei ollut kyllä mitään iloa, talossa on vesikiertoinen lattialämmitys ja lattia on valmiiksi sen verran lämmin, ettei itsesäätyvä sulanapitokaapeli lisännyt laatikon pohjan lämpötilaa yhtään. En omista lämpökameraa, että voisin tämän todistaa, mutta ihan aistinvaraisella kämmentuntumalla olen asiasta aivan varma.

Kun valmistelut olivat valmiit menin koirien kotiin ja aloin pakkaamaan. Laiton pennut pahvilaatikkoon, jossa oli peini peitto pesästä ja jyväpussi pitämässä lämmintä yllä. Loput petivaatteet pakkasin isoon kassiin ja lähdin lämpöisenä odottavalle autolle. Emää ei tarvinnut paljon mukaan houkutella, lähti heti kärppänä vahtimaan että "hei, mihin sinä minun lapsia kuskaat?" Kotona asettelin laatikkoon vähän peittoja, purin pennut laatikosta ja emo otti heti homman haltuun.

Muutaman päivän kyläily meni todella loistavasti. Emolle paikka oli tuttu, eikä sitä vaivannut yhtään mikään. Naapurin isännälle piti vähän kadun yli rähjätä, että pysy siellä, täällä on pieniä. Samoin piti varoittaa jostain ohi ajavasta teinien teknoautosta, jonka jumputus kuului sisälle asti. Eli normi hommaa, pikkuisen pitää pitää vahtia, kun talon isäntäväki on ilmeisen huolimattomia reviirinsä vahtimisessa. Pentujen ruokkimisen lisäksi emo tykkäsi piehtaroida lumessa takapihalla ja kerjätä huomiota. Jälkikasvusta huolehtiminen voi tosin jossain vaiheessa alkaa rasittamaan, jossain vaiheessa pentujen vinkuessa laatikossa, emo päätti piiloutua sängyn alle. Vajaassa 10 minuutissa äidinvaistot voittivat ja hermot lepäsivät. Sitten jaksoi taas nuolla kymmenen peppua ja toimia maitobaarina.

Pentuaitauksen asukkaat

Pentuaitauksessa on nyt asukkaita, kun emo synnytti kymmenen pentua. Melkoinen mönkiminen, kun kaikki pennut kömpivät nisille imemään. En tiedä onko kaikilla emoilla samanlainen suhtautuminen pentuihinsa kuin tällä. Jos tulee asiaa jonnekin, niin emo vain nousee ylös ja pentuja sataa lattialle kovan vikinän säestyksellä. Poloiset yrittävät roikkua viimeiseen asti nisässä kiinni.

Melkoinen määrä tiedettäviä asioita näinkin luonnollisessa tilanteessa. Miltä tuntuu täysi maitorauhanen ja miltä tuntuu tulehtunut maitorauhanen? Mistä sen eron tietää, että osaisi arvella onko kaikki kunnossa. Emo käy aika kierroksilla, moni asia on eri tavalla kuin pari päivää sitten.
Vielä ei ole kukaan karannut aitauksesta, joten sen puolesta voi olla puuhastelija ihan tyytyväinen tuotteeseen.