tiistai 16. heinäkuuta 2019
Kukkapenkki luonnonkivistä
Pyykinpesukone ei poista vettä
Blogissa on ollut hiljaista, mutta se ei tarkoita että mitään ei ole tapahtunut. On tullut reissattua ristiin rastiin Suomea ja (todella) vähän myös Ruotsin puolella. Osasin jopa pyytää kassaa leikkaamaan vaatteista pahvilaput pois ihan ymmärrettävällä ruotsilla.
Yksi syy kirjoitusten vähyyteen on ollut se, että mitään ihan valmista ei ole juuri syntynyt. Moni projekti on edennyt hissukseen.
Mutta nyt tuli eteen ongelma, että pyykinpesukone Candy EVOT 12071D ei pese pyykkiä vaan jättää ne veteen lojumaan. Ensimmäinen vianhakukeino oli valita pelkkä veden poisto ja katsoa ja kuunnella mitä tapahtuu. Kone pumppasi, mutta mitään ei tullut pois. Avasin nukkasihdin ja oletin veden tulevan ulos. Mutta ei, mitään ei tullut, vain pieniä tippoja. Tämä on selvästi oire siitä että koneen poistopuolella on tukos ennen pumppua, koska rummussa on vettä.
Kippasin koneen kyljelleen ja pohjasta näkyy selvästi poistoputki.
Tunnustelin tuota mustaa kumiletkua ja tunsin, että juuri ennen pumppua oli joku möykky. Avasin yläpuolella olevassa kuvassa vasemmassa alakulmassa näkyvän klemmarin ja otin mustan putken irti. Putkessa oli pieni sukka, joka on ilmeisesti pudonnut rummun väärälle puolelle ja päätynyt altaasta poistoletkuun. Se ei kuitenkaan ollut näkyvissä pumpun puolelta.
Siinä se tukos on. Klemmari paikoilleen ja testiajo. Vesi poistuu kohisten, kuten pitääkin. Homma oli nopea, blogin päivittäminen vei enemmän aikaa.
Yksi syy kirjoitusten vähyyteen on ollut se, että mitään ihan valmista ei ole juuri syntynyt. Moni projekti on edennyt hissukseen.
Mutta nyt tuli eteen ongelma, että pyykinpesukone Candy EVOT 12071D ei pese pyykkiä vaan jättää ne veteen lojumaan. Ensimmäinen vianhakukeino oli valita pelkkä veden poisto ja katsoa ja kuunnella mitä tapahtuu. Kone pumppasi, mutta mitään ei tullut pois. Avasin nukkasihdin ja oletin veden tulevan ulos. Mutta ei, mitään ei tullut, vain pieniä tippoja. Tämä on selvästi oire siitä että koneen poistopuolella on tukos ennen pumppua, koska rummussa on vettä.
Kippasin koneen kyljelleen ja pohjasta näkyy selvästi poistoputki.
perjantai 28. kesäkuuta 2019
Grillikesä
Ei ole ehtinyt edes blogia päivittämään kun on ollut niin kiireistä grillien kanssa. Kotona minulla on kaksi grilliä - yksi hiiligrilli/savustin ja kaasugrilli. Kaasugrillillä on jo jonkun verran ikää, ehkä kymmenen vuotta. Siitä ruostui semmoinen kaksilapainen poltin jo aikaa sitten puhki ja vaihdoin siihen pari kesää sitten uuden valurautaisen polttimen. Valitettavasti poltin ei ollut ihan sopiva säätimien kanssa, enkä saanut siihen oikein kunnon liekkiä aikaiseksi. Liekki on ollut liian rikkaalla, eli palaa keltaisella lepattavalla liekillä. Onneksi sekin ruostui ja myös pohja ruostui puhki, joten oli hyvä syy ostaa isompi tilalle. Isompi? Piti sanoa uusi.
Olisi tehnyt mieli ostaa ikuinen grilli tilalle. Semmoinen, mikä on tehty millisestä haponkestävästä teräksestä. Jostain syystä markettien valikoimissa ei tällaisia ollut. Ostin kuitenkin sellaisen, jossa on valurautaiset ritilät ja ruostumattomat polttimet.
Grillin kasaaminen kesti noin tunnin, vaikka ei tarvinnut tehdä mitään kahteen kertaan, kun seurasin asennusohjetta. Hyvin toimii ja makkara lämpenee.
Vanha grilli päätyi auton perään ja mökille. Jostain syystä se ei korjaantunut kuljetuksen aikana, vaan samat viat ilmenivät kuin kotonakin. Siispä markettiin ja grillien kimppuun. Ihan asiallinen grilli löytyi Halpahallista, kolmella rst-polttimella ja yhdellä sivupolttimella oleva grilli, jossa ritilä valurautaa. Tämänkin kasaaminen kesti noin tunnin.
Kiinnitin huomiota etuseinässä olevaan sytytysohjeeseen. Kukapa ei. Siinä on sytyttämisen vaiheet. Jos ei syty kun kääntää nappulaa, niin pitäisi odottaa neljä minuuttia ja yrittää uudelleen. Joopajoo. Kestäsi ihan pikkuisen kauan saada tulet grilliin, jos ei lähde ensimmäisellä kipinällä tulille. Ohjeessa on tietty perä kyllä.
Eräänä päivänä joitain vuosia sitten appivanhemmat tulivat kylään. Päätettiin oikein grillata broilerin koipia. Minä olin appiukon ja lasten kanssa talon päädyssä ja rouva heilui äitinsä kanssa takapihalla. Tulin katsomaan mistä on kyse. Grilli ei syttynyt. Minä avasin grillin, työnsin pääni grilliin ja koetin katsoa lyökö pietso kipinää. Löi se.Tulirengas lähti kasvamaan ja suljin silmäni. Lämmin pölähdys hyväili kasvojani, nojasin taakse, avasin silmät ja näin alati kasvavan tulipallon kiipeävän seinää pitkin ylös ja katoavan räystään laudoituksen lomasta vintille.Kävin vintillä, ei merkkejä tulipalosta. Kävin katsomassa itseäni peilistä, kulmakarvat, osa hiuksista ja ripsistä olivat poissa. Ihossa ei ollut palovammoja, joten vähällä päästiin.
Nestekaasu on siis jossain määrin vaarallista, eikä syty, jos seos on liian laiha tai rikas. Naamaa ei kannata työntää grilliin, jos siellä voi olla kaasua. Tai tulet. Sen tietää kaikki, myös minä.
Olisi tehnyt mieli ostaa ikuinen grilli tilalle. Semmoinen, mikä on tehty millisestä haponkestävästä teräksestä. Jostain syystä markettien valikoimissa ei tällaisia ollut. Ostin kuitenkin sellaisen, jossa on valurautaiset ritilät ja ruostumattomat polttimet.
Grillin kasaaminen kesti noin tunnin, vaikka ei tarvinnut tehdä mitään kahteen kertaan, kun seurasin asennusohjetta. Hyvin toimii ja makkara lämpenee.
Vanha grilli päätyi auton perään ja mökille. Jostain syystä se ei korjaantunut kuljetuksen aikana, vaan samat viat ilmenivät kuin kotonakin. Siispä markettiin ja grillien kimppuun. Ihan asiallinen grilli löytyi Halpahallista, kolmella rst-polttimella ja yhdellä sivupolttimella oleva grilli, jossa ritilä valurautaa. Tämänkin kasaaminen kesti noin tunnin.
Kiinnitin huomiota etuseinässä olevaan sytytysohjeeseen. Kukapa ei. Siinä on sytyttämisen vaiheet. Jos ei syty kun kääntää nappulaa, niin pitäisi odottaa neljä minuuttia ja yrittää uudelleen. Joopajoo. Kestäsi ihan pikkuisen kauan saada tulet grilliin, jos ei lähde ensimmäisellä kipinällä tulille. Ohjeessa on tietty perä kyllä.
Eräänä päivänä joitain vuosia sitten appivanhemmat tulivat kylään. Päätettiin oikein grillata broilerin koipia. Minä olin appiukon ja lasten kanssa talon päädyssä ja rouva heilui äitinsä kanssa takapihalla. Tulin katsomaan mistä on kyse. Grilli ei syttynyt. Minä avasin grillin, työnsin pääni grilliin ja koetin katsoa lyökö pietso kipinää. Löi se.Tulirengas lähti kasvamaan ja suljin silmäni. Lämmin pölähdys hyväili kasvojani, nojasin taakse, avasin silmät ja näin alati kasvavan tulipallon kiipeävän seinää pitkin ylös ja katoavan räystään laudoituksen lomasta vintille.Kävin vintillä, ei merkkejä tulipalosta. Kävin katsomassa itseäni peilistä, kulmakarvat, osa hiuksista ja ripsistä olivat poissa. Ihossa ei ollut palovammoja, joten vähällä päästiin.
Nestekaasu on siis jossain määrin vaarallista, eikä syty, jos seos on liian laiha tai rikas. Naamaa ei kannata työntää grilliin, jos siellä voi olla kaasua. Tai tulet. Sen tietää kaikki, myös minä.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2019
Myrskytuhoja
Ukkosmyrsky puhalsi ja kaatoi toistakymmentä puuta kaverin sukutilalta. Riihen nurkalta kaatui kaksi puuta, jotka molemmat jäivät konkeloksi. Toinen nojaa sähkölinjaan ja toinen tien yli toisen sähkölinjan suuntaan. Tien päälle nojaava saatiin sahattua, kun vedettiin liinalla puuta pois linjan päältä. Sähkölinjaan nojaava jätettiin sille paikalleen, saa sähköyhtiön ammattilaiset käydä siivoamassa oikeilla välineillä ja ammattitaidolla puun pois ilman lisävahinkoja.
Tuulenkaatojen raivaaminen on yleisesti ottaen varsin vaarallista askaretta, jännityksessä olevat puunrungot voivat iskeä arvaamattomaan suuntaan ja ihmisen voimien rajat tulevat varsin äkkiä vastaan. Itse pyrin purkamaan tilannetta aina sieltä, missä jännitteet ovat pienimmät. Jos puita on ristiin rastiin, aloitan latvasta, jos mahdollista. Latvat eivät paljoa paina ja niinpä niiden poistaminen purkaa jännitteitä asteittain. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, jos puita on jäänyt konkeloksi. Toinen itse käyttämäni turvakeino on siivota alueelta risut ja pienet puut edestä pois, jotta pääsee sahaamaan itse ongelmaa hyvässä asennossa ja on edes teoreettiset mahdollisuudet väistää semmoiseen suuntaan, minne puu ei tule perässä. Ja aina on oltava kirves mukana. Saha voi jäädä kiinni jännityksissä olevaan puuhun, mutta semmoista puuta ei ole vielä tullut vastaan, että kirves olisi jäänyt jumiin. Kontrolloin jännityksessä olevien puiden vääntömomentteja sahaamalla useita pienempiä sahauksia vierekkäin. Niistä näkee, läheteekö rako kasvamaan vai menemään kiinni, kun puuta sahaa esim toiselta puolelta. Jos puu pääsee puremaan sahan jumiin, on sahan irrottaminen helpompaa, kun halkoo kirveellä sahauksien väliset palat pois.
Sähkölinjan luona olevien puiden poistoa hieman haastavampaa oli saada kuvassa näkyvä vertikaalinen kuusi pois. Se oli kaatunut tien vieressä kohoavan kallion päältä ja jäänyt latvasta kiinni tien toisella puolella olevan koivun haaraan.
Tie on viisi metriä leveä, joten puun koosta ja korkeudesta saa jotain käsitystä kuvaa katsomalla. Ensin katkaistiin tyvi irti kannosta, jolloin tyvi putosi kallion jyrkännettä alas. Kallion juurella on miehen korkuinen kivi. Puu putosi kiven päälle. Se oli siinä aika tukevasti, niin sahattiin pätkä tyvestä pois. Siinä vaiheessa puun tyvi oli ilmassa. Laitoimme siihen liinan ja vedimme taljalla puuta metsään päin, kunnes latva irtosi koivusta ja puu putosi tielle. Siitä se oli helppo karsia ja pätkiä. Koko runko laitettiin semmoisiin pätkiin, mitä jaksaa vielä nostaa. Kaikki siivotut puut vietiin halkomispaikan lähelle Nissanilla. Kaksi täyttä kuormaa avolavalla. Koko hommaan meni aikaa kolmisen tuntia, litra bensaa, purkki ötökkäkarkotetta, pari litraa juotavaa ja viisi huonoa vitsiä tyvipöllin painosta. 13" terä ei riittänyt läpi asti rungon tyvestä.
Tuulenkaatojen raivaaminen on yleisesti ottaen varsin vaarallista askaretta, jännityksessä olevat puunrungot voivat iskeä arvaamattomaan suuntaan ja ihmisen voimien rajat tulevat varsin äkkiä vastaan. Itse pyrin purkamaan tilannetta aina sieltä, missä jännitteet ovat pienimmät. Jos puita on ristiin rastiin, aloitan latvasta, jos mahdollista. Latvat eivät paljoa paina ja niinpä niiden poistaminen purkaa jännitteitä asteittain. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, jos puita on jäänyt konkeloksi. Toinen itse käyttämäni turvakeino on siivota alueelta risut ja pienet puut edestä pois, jotta pääsee sahaamaan itse ongelmaa hyvässä asennossa ja on edes teoreettiset mahdollisuudet väistää semmoiseen suuntaan, minne puu ei tule perässä. Ja aina on oltava kirves mukana. Saha voi jäädä kiinni jännityksissä olevaan puuhun, mutta semmoista puuta ei ole vielä tullut vastaan, että kirves olisi jäänyt jumiin. Kontrolloin jännityksessä olevien puiden vääntömomentteja sahaamalla useita pienempiä sahauksia vierekkäin. Niistä näkee, läheteekö rako kasvamaan vai menemään kiinni, kun puuta sahaa esim toiselta puolelta. Jos puu pääsee puremaan sahan jumiin, on sahan irrottaminen helpompaa, kun halkoo kirveellä sahauksien väliset palat pois.
Tie on viisi metriä leveä, joten puun koosta ja korkeudesta saa jotain käsitystä kuvaa katsomalla. Ensin katkaistiin tyvi irti kannosta, jolloin tyvi putosi kallion jyrkännettä alas. Kallion juurella on miehen korkuinen kivi. Puu putosi kiven päälle. Se oli siinä aika tukevasti, niin sahattiin pätkä tyvestä pois. Siinä vaiheessa puun tyvi oli ilmassa. Laitoimme siihen liinan ja vedimme taljalla puuta metsään päin, kunnes latva irtosi koivusta ja puu putosi tielle. Siitä se oli helppo karsia ja pätkiä. Koko runko laitettiin semmoisiin pätkiin, mitä jaksaa vielä nostaa. Kaikki siivotut puut vietiin halkomispaikan lähelle Nissanilla. Kaksi täyttä kuormaa avolavalla. Koko hommaan meni aikaa kolmisen tuntia, litra bensaa, purkki ötökkäkarkotetta, pari litraa juotavaa ja viisi huonoa vitsiä tyvipöllin painosta. 13" terä ei riittänyt läpi asti rungon tyvestä.
perjantai 31. toukokuuta 2019
Peugeot 307 alapallon vaihto
Peugeot hylättiin katsastuksessa, kun oli väljää alatukivarren pallonivelessä ja raidetangon ulommassa päässä. Lisäksi taas oli lamppuja pimeänä. Tarkistin tietysti valot ennen katsastusta ja vaihdoin palaneet, mutta jäi huomaamatta toinen jarruvalo ja rekisterikilven valot.
Alapallonivel on aika helppo vaihtaa pihassa. Nosturi tietysti helpottaisi hommaa, mutta ei se ole paha homma ainakaan näin kesällä. Monet pallonivelet lähtee irti, kun kartiotapin ympärillä olevaa silmukkaa vähän kopauttaa vasaralla. Kokeilin irrotusta lyömällä, laitoin ison lekan tukivartta vasten ja löin vasaralla toiselle puolelle. Tukivarsi on sen verran jäykkä, että konsti ei toiminut. Kävin hakemassa pallonivelen irrotustyökalun ja tappi irtosi tukivarresta helposti. Ei liene uutinen, että oikeat välineet edesauttavat työtä kuin työtä.
Alapallo on kiinni pyörän navassa kierteellä. Siinä on melko matala 41 mm mutteri, jonka tyvessä on kaulus. Kierre lukitaan lyömällä kaulus rungossa olevaan uraan. Avaamista tietysti helpottaa huomattavasti, kun tämän lukituksen avaa. Minä en saanut lyötyä kaulusta suoraksi, niin päädyin leikkaamaan koko kauluksen pois siltä kohtaa.
Alapallonivel on aika helppo vaihtaa pihassa. Nosturi tietysti helpottaisi hommaa, mutta ei se ole paha homma ainakaan näin kesällä. Monet pallonivelet lähtee irti, kun kartiotapin ympärillä olevaa silmukkaa vähän kopauttaa vasaralla. Kokeilin irrotusta lyömällä, laitoin ison lekan tukivartta vasten ja löin vasaralla toiselle puolelle. Tukivarsi on sen verran jäykkä, että konsti ei toiminut. Kävin hakemassa pallonivelen irrotustyökalun ja tappi irtosi tukivarresta helposti. Ei liene uutinen, että oikeat välineet edesauttavat työtä kuin työtä.
Alapallo on kiinni pyörän navassa kierteellä. Siinä on melko matala 41 mm mutteri, jonka tyvessä on kaulus. Kierre lukitaan lyömällä kaulus rungossa olevaan uraan. Avaamista tietysti helpottaa huomattavasti, kun tämän lukituksen avaa. Minä en saanut lyötyä kaulusta suoraksi, niin päädyin leikkaamaan koko kauluksen pois siltä kohtaa.
Mutteri on tietysti aika tiukassa lukituksen poistosta huolimatta. Ja alatukivarsi on irti, joten koko napa heiluu miten tahtoo. Minä vedin sen kiinni jarrusatulasta toisen puolen jarrusatulaan kuormaliinalla. Kun se pysyi hyvin paikoillaan, oli helppo lisätä voimaa. Ehkä hieman yllättäen se aukesi ihan jakoavaimella. Kasaaminen on sitten helpompaa, kunhan muistaa lyödä tuurnalla mutterin laipan lukituskoloon. Minä väänsin alatukivartta alaspäin rautakangella, niin pallonivelen tappi oli helppo laittaa paikoilleen.
Raidetangon pää on helppo vaihtaa. Jep jep jep. Jos ei sitten joku hirtä kiinni. Mutteri tuli melkein ulos ja jämähti siihen. Kartio alkoi pyöriä mukana, eikä lukkopihtien pito riittänyt.
Rautasahalla halkaistu mutteri pyöri jo varsin helposti auki.
Pökötti on taas ajokunnossa, ainakin omasta mielestäni. Saa nähdä onko katsastusinsinööri kanssani samaa mieltä
Kesäkukat 2019
Minä olen joskus kauan sitten tehnyt kuistin kaiteeseen koukut parvekelastikoille. Kyllähän niitä valmiitakin on kaupoissa, mutta ei tainnut tulla vastaan sopivia. Näin toukokuun lopulla yleensä haetaan ruukkuihin kukat, jotka saavat kukkia koko kesän. Orvokki on ollut kestosuosikki, mutta tänä vuonna vaimo valitsi pelargoniat. Kukat tuli tänäkin vuonna ostettua muun toiminnan ohessa. Tällä kertaa oli tarve hakea lisää työkaluja autoremonttia varten. Ei ihme, että hommat kestää, kun siinä autoa korjatessa tulee käytyä kaupassa ja istutettua 19 kesäkukkaa. 19. Luku 19 on alkuluku, eli se on jaollinen vain ykkösellä ja itsellään, mutta se ei ollut lukumäärän perusteena. Meillä on kymmenen laatikkoa, johon jokaiseen tuli kaksi kukkaa. Nopealla päässälaskulla voisi päätellä, että kukkia tarvitaan noin 20. Ja yhtä monesta myös maksettiin, mutta insinöörin ja sairaanhoitajan tutkinnot eivät tuo riittäviä taitoja pussiin pakattujen ruukkujen määrän selvittämiseksi.
tiistai 28. toukokuuta 2019
Keittiön kaapin ovet
Anoppi käy säännöllisesti kuntosalilla, kuten muutkin kaupungin keskustassa asuvat naiset, vaikka ikää on jo hieman yli 80v. Väkivahvalla ikäihmisellä jäi astiankuivauskaapin ovi käteen ja taas tarvittiin puuhamiestä paikalle. Keittiön kaapistot ovat varmaan alkuperäiset 60-luvulta, mutta ovet on vaihdettu melamiinisiin joskus 80 luvulla. Lyhyen katsastuksen jälkeen oli selvää, että kaapiston pinta-asenteiset saranat ovat ylittäneet käyttöikänsä varsinkin eniten käytetyissä ovissa. Ovet lonksuivat ja saranat naksuivat.
Pinta-asennettavia kalustesaranoita on tavallisissa heloja myyvissä kaupoissa kahta eri mallia. Välisaranaa ja päätysaranaa. En löytänyt kumpaankaan asennusohjetta, josta voisi päätellä miten ovi aukeamisen aikana liikkuu. Ainoa ohje minkä löysin sanoo, että päätysaranaa käytetään, jos ovi peittää koko kaapin rungon, kun ovi on kiinni. Kyseisessä kaapistossa on 40mm paksut välirungot, joten ovi peittää runkoa noin 18mm. Ostin siis päätymallin saranat. Väärin meni. Ovi mahtui olemaan auki ja kiinni, mutta siinä välillä oven kulma otti kiinni viereiseen oveen. Välimallin saranasta sanotaan, että sitä käytetään kun ovi peittää kiinni ollessaan vain alle puolet kaapin rungosta. Olin vähän epäileväinen, että aukeaako ovi, kun se menee niin paljon sivulle saranalinjasta. Mutta kyllä, välimallin sarana voidaan asentaa ainakin 18 mm päähän oven reunasta ja silti se mahtuu aukeamaan. Nyt kun oli tiedossa oikea saranan malli, niin ei muuta kuin taas kauppaan tekemään hankintoja.
Sehän näissä pinta-asennettavissa saranoissa on, että säätäminen pitää tehdä asennusvaiheessa. Saranan kummassakin osassa on kaksi soikeaa ja kaksi pyöreää reikää. Jos saranan meinaa kiinnittää kaikilla ruuveilla, on jälkeenpäin tehtävä säätö enemmän touhua vaativa juttu. Ruuvien reiät pitää täyttää ja aloittaa alusta koko homma.
Uusin saranat kolmeen yläkaappiin ja yhteen korkeaan komeroon. Kolme reissua rautakauppaan ja 50€ rahaa tarvikkeisiin. Onneksi kauppa otti vastaan vääränlaiset saranat, ettei hypoteettisten tarvikkeiden varastoon tullut epätoivottua täydennystä.
Kysyin vielä anopilta, että mihin asennetaan rekki, ettei tarvitse ovissa roikkua. Kokkiveitsen akrobaattisesta kiertelystä kehoni lähellä voi päätellä, ettei kannata olla nokkela kun anoppi on puukko kädessä.
Pinta-asennettavia kalustesaranoita on tavallisissa heloja myyvissä kaupoissa kahta eri mallia. Välisaranaa ja päätysaranaa. En löytänyt kumpaankaan asennusohjetta, josta voisi päätellä miten ovi aukeamisen aikana liikkuu. Ainoa ohje minkä löysin sanoo, että päätysaranaa käytetään, jos ovi peittää koko kaapin rungon, kun ovi on kiinni. Kyseisessä kaapistossa on 40mm paksut välirungot, joten ovi peittää runkoa noin 18mm. Ostin siis päätymallin saranat. Väärin meni. Ovi mahtui olemaan auki ja kiinni, mutta siinä välillä oven kulma otti kiinni viereiseen oveen. Välimallin saranasta sanotaan, että sitä käytetään kun ovi peittää kiinni ollessaan vain alle puolet kaapin rungosta. Olin vähän epäileväinen, että aukeaako ovi, kun se menee niin paljon sivulle saranalinjasta. Mutta kyllä, välimallin sarana voidaan asentaa ainakin 18 mm päähän oven reunasta ja silti se mahtuu aukeamaan. Nyt kun oli tiedossa oikea saranan malli, niin ei muuta kuin taas kauppaan tekemään hankintoja.
Sehän näissä pinta-asennettavissa saranoissa on, että säätäminen pitää tehdä asennusvaiheessa. Saranan kummassakin osassa on kaksi soikeaa ja kaksi pyöreää reikää. Jos saranan meinaa kiinnittää kaikilla ruuveilla, on jälkeenpäin tehtävä säätö enemmän touhua vaativa juttu. Ruuvien reiät pitää täyttää ja aloittaa alusta koko homma.
Uusin saranat kolmeen yläkaappiin ja yhteen korkeaan komeroon. Kolme reissua rautakauppaan ja 50€ rahaa tarvikkeisiin. Onneksi kauppa otti vastaan vääränlaiset saranat, ettei hypoteettisten tarvikkeiden varastoon tullut epätoivottua täydennystä.
Kysyin vielä anopilta, että mihin asennetaan rekki, ettei tarvitse ovissa roikkua. Kokkiveitsen akrobaattisesta kiertelystä kehoni lähellä voi päätellä, ettei kannata olla nokkela kun anoppi on puukko kädessä.
tiistai 21. toukokuuta 2019
Robomown toinen kesä
Laitoin jo leikkurin töihin, kun heinä alkoi nostaa päätään talven jäljiltä. Kävelin rajalangan läpi ja talloin joitain roudan ylös nostamia rajalangan kiinnitystappeja alas. Sulake paikoilleen ja robotti laturiin. Ei mitään elon merkkejä. Latausasema oli koko talven paikoillaan siinä katoksessa, missä se on kesälläkin. Viime syksynä irrotin vain laturin johdon seinästä ja vein leikkurin varastoon. Nyt latausasema ei tunnistut leikkuria ollenkaan, vilkutti vain vihreää valoa sen merkiksi, että leikkuri on poissa asemasta, vaikka leikkuri oli asemassa. Puhdistin laturin piikit siitepölystä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Sitten irrotin laturin sähköverkosta ja laitoin takaisin, minkä jälkeen leikkuri aloitti välittömästi akkujen tasapainotuksen. Robotti oli hukannut kellonajan ja päiväyksen, mutta muut asetukset näyttivät olevan kohdallaan. Sekä robotti että käyttäjä muistivat PIN koodin.
Jätin robotin laturiin ja aikansa ladattuaan robotti lähti töihin. Ilman mitään muuta säätämistä tänään oli kotiin tullessa heinä leikattu sekä pää- että sivualueilta ja leikkuri laturissa odottamassa seuraavaa sykliä. Nurmikko on tasaisesti leikattu ja käyttäjän mieli tyyni.
Jätin robotin laturiin ja aikansa ladattuaan robotti lähti töihin. Ilman mitään muuta säätämistä tänään oli kotiin tullessa heinä leikattu sekä pää- että sivualueilta ja leikkuri laturissa odottamassa seuraavaa sykliä. Nurmikko on tasaisesti leikattu ja käyttäjän mieli tyyni.
perjantai 17. toukokuuta 2019
Jauhelihakeittoa ja täytekakkua
Mukavaa kevättä kaikille mielikuvituslukijoilleni. Sain osallistua juhlien järjestämiseen, jonne odotettiin 50 vierasta. Kaikenlaisien ruokarajoitteiden valtakaudella ruuaksi päätettiin tarjota jauhalihakeittoa ja salaattia. Jauhelihakeitto on gluteeniton ja laktoositon, mutta ei sovellu kasvissyöjille. Salaatin tekoon en osallistunut, mutta se oli aivan mahtava idea tämä salaatti. Kaikki ainekset laitettiin omiin kuppeihin. Keskellä oli iso kulho, missä oli revittyjä salaatinlehtiä. Kulhon ympärillä oli nätisti pienempiä astioita, joissa oli sitten ainakin tomaattia, kurkkua, salaattijuustoa, pähkinöitä, oliiveja, tonnikalaa, kuivattua sipulia, erilaisia siemeniä, suolakurkkua ja kuivattuja marjoja. Kukin voi rakennella omaan elämänkatsomukseen ja elimistölle sopivan salaatin.
Vähän riippuu keltä kysyy, mutta keittoa pitäisi olla 0,3-0,5 litraa ruokailijaa kohden. Kun ei ole kokemusta kertynyt kestien pitämisestä, niin ei voinut kuin luottaa toisiin. Arvatte varmaan, mistä päästä asteikkoa lähdettiin liikkeelle, ettei ruoka pääse loppumaan kesken. Siis tavoitteena 25 litraa suussa sulavaa keittoa. Vaimo-kulta kuori ahkerasti liki kuusi kiloa perunaa, jotka minä sitten tieteellisellä tarkkudella pilkoin suunmukaisiksi paloiksi kahteen pieneen ämpäriin. Siksi ämpäreihin, että saatoimme pilkkoa perunat ja porkkanat jo etukäteen edellisenä päivänä kotona, jolloin juhlapaikalla kokkaaminen oli helpompaa. Valmiiksi pilkotut juurekset peitettiin vedellä ja kannet suljettiin tiiviisti. Ruskistin myös 2,4 kg jauhelihaa ja pakkasin ne pakastusrasioihin. Kuullotin myös muutaman sipulin.
Juhlapaikalla keitin ensin talkooväelle viiden litran keiton. Vieraille tarjottiin ruokaa vähän myöhemmin, joten tein kaksi kymmenen litran keittoa heitä varten. Salaattipöydän runsaus ja vieraiden ennakoitua pienempi määrä vähensi keiton menekkiä ja sitä jäi tähteeksi melkein puolet. Kukaan ei haukkunut keittoa, joten ei kai se maustakaan johtunut.
Täytekakun kokkina toimi vaimoni, joka on saanut oppinsa netistä ja itse kokeilemalla. Kinuskikissan nettisivut ja kirjat on olleet usein innoitusten lähteenä. Minä toimin lähinnä vatkauskoneen kuljettajana, valumestarina ja muurarina. Hommahan lähti keskiviikkona liikkeelle siitä, että ensin valettiin kolme laattaa, joita varten piti sotkea massa. Massa muodostuu viimeisen päälle tasaiseksi vatkatuista sokerista ja kananmunasta. Vähän jauhoja tueksi ja massa uunipellille. Vatkasin kolme kuuden munan taikinaa, joista jokainen paistettiin omalla uunipellillään sopivan ruskeiksi. Valmiit levyt laitettiin jääkaappiin odottamaan perjantaita. Perjantaina ensin otettiin yksi levy, joka asetettiin tarkasti keskelle tarjotinta pahvisen kakkupaperin päälle. Laatta kostutettiin liki kahdella desillä mehua, jonka jälkeen laatan päälle levitettiin kosteussuluksi Lemon Curdia. Massa estää täytteen kosteuden valumista alempiin kerroksiin ja tuo mukavan raikkaan maun. Ennen seuraavaa laattaa, väliin laitettiin laastiksi moussea. Siis taas ajettiin vatkaimella ja lujaa. Kerma vatkattiin vaahdoksi, johon sekoitettiin varovasti vanilja kreemiä ja vadelmia. Syntynyt laasti levitettiin tasaiseksi, noin kahden sentin kerrokseksi asiaan kuuluvalla pakkelilastalla. Laastin päälle nostettiin uusi laatta, joka asetettiin tarkasti edellisen kanssa samaan linjaan ja tietysti paistopinta alas päin. Kostutus ja kosteussulku, kuten edellisessä kerroksessa ja myös välilaasti samalla kaavalla. Paitsi että makuaineena oli mangosilppu. Kolmas laatta vielä päälle ja koko komeus odottamaan viimeistelyä yöksi jääkaappiin.
Vaimo koristeli kakun vadelmilla ja mangopaloilla ennen ylösnousua juhlapäivän aamuna. Päälle hän kaatoi kiilteen, mikä näytti aika paljon kirkkaalta epoksilta siinä valuvaiheessa, muttei onneksi kovettunut yhtä kovaksi. Juhlapaikalla pääsin siinä keiton keittelyn lomassa ajelemaan vatkaimella litran kermaa vaahdoksi, jolla koristeltiin kakun reunat. Vaahtoon lisättiin vanilja cremeä, jotta se pysyi pidempään nättinä.
Kuvassa näkyvä kukka-asetelma on vaimon tekemä. Kynttilät ja keksit on ostettu kaupasta.
Siinä kokkauksen ja vatkauksen lomassa tuli mopattua juhlasalin lattia, katettua kahvipöytä ja noutopöytä sekä haettua anoppi ja hänen tekemä pullakranssi. Juhlia juhliessa tuli pestyä muutama korillinen astioita, keitettyä kuusi pannullista kahvia, täytettyä juomakannuja ja tietysti maisteltua tarjoamisia. Koko hommaan meni lauantaina matkoineen 12 tuntia, valmisteluihin perjantaina 5 tuntia ja keskiviikkona 3 tuntia kahdelta hengeltä kummaltakin. Rahaa ei tämmöisiin juhliin juuri pala, mutta ymmärrän ettei ihan kaikki halua nähdä vaivaa, vaan ottavat pitopalvelun hoitamaan homman. Kustannuksia kertyi alle 250€, mikä on vitonen/suunniteltu vieras. Ei paha. Tästä hinnasta puuttuu tosin leivät, levitteet ja salaattitarpeet, jotka tulivat muuta kautta.
Vähän riippuu keltä kysyy, mutta keittoa pitäisi olla 0,3-0,5 litraa ruokailijaa kohden. Kun ei ole kokemusta kertynyt kestien pitämisestä, niin ei voinut kuin luottaa toisiin. Arvatte varmaan, mistä päästä asteikkoa lähdettiin liikkeelle, ettei ruoka pääse loppumaan kesken. Siis tavoitteena 25 litraa suussa sulavaa keittoa. Vaimo-kulta kuori ahkerasti liki kuusi kiloa perunaa, jotka minä sitten tieteellisellä tarkkudella pilkoin suunmukaisiksi paloiksi kahteen pieneen ämpäriin. Siksi ämpäreihin, että saatoimme pilkkoa perunat ja porkkanat jo etukäteen edellisenä päivänä kotona, jolloin juhlapaikalla kokkaaminen oli helpompaa. Valmiiksi pilkotut juurekset peitettiin vedellä ja kannet suljettiin tiiviisti. Ruskistin myös 2,4 kg jauhelihaa ja pakkasin ne pakastusrasioihin. Kuullotin myös muutaman sipulin.
Juhlapaikalla keitin ensin talkooväelle viiden litran keiton. Vieraille tarjottiin ruokaa vähän myöhemmin, joten tein kaksi kymmenen litran keittoa heitä varten. Salaattipöydän runsaus ja vieraiden ennakoitua pienempi määrä vähensi keiton menekkiä ja sitä jäi tähteeksi melkein puolet. Kukaan ei haukkunut keittoa, joten ei kai se maustakaan johtunut.
Täytekakun kokkina toimi vaimoni, joka on saanut oppinsa netistä ja itse kokeilemalla. Kinuskikissan nettisivut ja kirjat on olleet usein innoitusten lähteenä. Minä toimin lähinnä vatkauskoneen kuljettajana, valumestarina ja muurarina. Hommahan lähti keskiviikkona liikkeelle siitä, että ensin valettiin kolme laattaa, joita varten piti sotkea massa. Massa muodostuu viimeisen päälle tasaiseksi vatkatuista sokerista ja kananmunasta. Vähän jauhoja tueksi ja massa uunipellille. Vatkasin kolme kuuden munan taikinaa, joista jokainen paistettiin omalla uunipellillään sopivan ruskeiksi. Valmiit levyt laitettiin jääkaappiin odottamaan perjantaita. Perjantaina ensin otettiin yksi levy, joka asetettiin tarkasti keskelle tarjotinta pahvisen kakkupaperin päälle. Laatta kostutettiin liki kahdella desillä mehua, jonka jälkeen laatan päälle levitettiin kosteussuluksi Lemon Curdia. Massa estää täytteen kosteuden valumista alempiin kerroksiin ja tuo mukavan raikkaan maun. Ennen seuraavaa laattaa, väliin laitettiin laastiksi moussea. Siis taas ajettiin vatkaimella ja lujaa. Kerma vatkattiin vaahdoksi, johon sekoitettiin varovasti vanilja kreemiä ja vadelmia. Syntynyt laasti levitettiin tasaiseksi, noin kahden sentin kerrokseksi asiaan kuuluvalla pakkelilastalla. Laastin päälle nostettiin uusi laatta, joka asetettiin tarkasti edellisen kanssa samaan linjaan ja tietysti paistopinta alas päin. Kostutus ja kosteussulku, kuten edellisessä kerroksessa ja myös välilaasti samalla kaavalla. Paitsi että makuaineena oli mangosilppu. Kolmas laatta vielä päälle ja koko komeus odottamaan viimeistelyä yöksi jääkaappiin.
Vaimo koristeli kakun vadelmilla ja mangopaloilla ennen ylösnousua juhlapäivän aamuna. Päälle hän kaatoi kiilteen, mikä näytti aika paljon kirkkaalta epoksilta siinä valuvaiheessa, muttei onneksi kovettunut yhtä kovaksi. Juhlapaikalla pääsin siinä keiton keittelyn lomassa ajelemaan vatkaimella litran kermaa vaahdoksi, jolla koristeltiin kakun reunat. Vaahtoon lisättiin vanilja cremeä, jotta se pysyi pidempään nättinä.
Siinä kokkauksen ja vatkauksen lomassa tuli mopattua juhlasalin lattia, katettua kahvipöytä ja noutopöytä sekä haettua anoppi ja hänen tekemä pullakranssi. Juhlia juhliessa tuli pestyä muutama korillinen astioita, keitettyä kuusi pannullista kahvia, täytettyä juomakannuja ja tietysti maisteltua tarjoamisia. Koko hommaan meni lauantaina matkoineen 12 tuntia, valmisteluihin perjantaina 5 tuntia ja keskiviikkona 3 tuntia kahdelta hengeltä kummaltakin. Rahaa ei tämmöisiin juhliin juuri pala, mutta ymmärrän ettei ihan kaikki halua nähdä vaivaa, vaan ottavat pitopalvelun hoitamaan homman. Kustannuksia kertyi alle 250€, mikä on vitonen/suunniteltu vieras. Ei paha. Tästä hinnasta puuttuu tosin leivät, levitteet ja salaattitarpeet, jotka tulivat muuta kautta.
tiistai 14. toukokuuta 2019
Peugeot 307 takaluukun kaasujouset
Pösön takaluukku lakkasi pysymästä ylhäällä ihan yhtäkkiä. Onneksi kaasujouset eivät ole kovin kalliita hankkia eikä vaikeita vaihtaa. Irrotus onnistuu pienellä ruuvimeisselillä. Ja vaihtoon menee ehkä se kuuluisa viisi minuuttia.
Jousen pää irtoaa, kun kiinnitysjousen keskikohdan alle laittaa ruuvimeisselin, jolloin kynnet nousevat ylös ja kaasujousi irtoaa tapista. Uuden asentaminen on vielä helpompaa: uusi kaasujousi vain painetaan paikoilleen.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
Bootseihin raudat
Ei ole tullut tehtyä mitään erityistä. Aika on mennyt matkusteluun ja arkisiin touhuihin. Reissusta tarttui mukaan raudat, joilla saa lisää näköä bootseihin. Rautoja on kolmea eri mallia, bootseja vaikka kuinka. Valitettavasti bootsit eivät olleet mukana, joten raudat piti ostaa riskillä ja summassa.
Kärkirautoja piti yrittää väännellä, jotta ne istuisi paremmin. Homma ei oikein onnistunut, tulos on kohtuullinen, mutta ei täysin tyydyttävä.
Lopputulos. Kantarauta oli nopeasti oikeassa muodossa ja naulattu kiinni. Lyhensin myös tuota ketjua, että ei jää koron ja lattian väliin.
Kärkirautoja piti yrittää väännellä, jotta ne istuisi paremmin. Homma ei oikein onnistunut, tulos on kohtuullinen, mutta ei täysin tyydyttävä.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2019
Astianpesukoneen korjaus
Aina ei voi etukäteen tietää mikä puuha tulee tehtäväksi seuraavaksi. Tänään putosi astianpesukoneen ylempi kori kiskoiltaan. Tai niin minä ensin luulin, mutta itse asiassa kisko putosi ja kori sen mukana. Syynä oli kiskon päässä olevan topparin irtoaminen, jolloin kisko pääsi liukumaan pois rullilta. Hetken etsinnän jälkeen irronnut toppari löytyi koneen pohjalta.
Kuvassa on rikkinäinen ja ehjä toppari sekä kiskon pää.
On siinä taas insinööri optimoinut. Yksi 3 mm paksu muovitappi estää vaunua liukumasta liian ulos. On varmasti ollut halpa tehdä ja nopea koota tehtaalla.
Toppari paikoillaan. Läpyskä estää kiskoa liukumasta pois rullilta. Tappi pitää läpyskää paikoillaan.
Pikainen korjaus. Kiskon reikiä piti vähän avartaa.
En edes viitsi etsiä olisiko noita päätykappaleita varaosina saatavilla. Kuvissa näkyvä ehjä kappale on toisen kiskon päästä. Laitoin tilalle RST ruuvin. Eiköhän gravitaatio pidä ruuvin paikoillaan, eli siinä ei tarvita mutteria. On helppo nostaa ruuvi pois, jos tarvitsee jostain syystä irrottaa kisko.
On siinä taas insinööri optimoinut. Yksi 3 mm paksu muovitappi estää vaunua liukumasta liian ulos. On varmasti ollut halpa tehdä ja nopea koota tehtaalla.
En edes viitsi etsiä olisiko noita päätykappaleita varaosina saatavilla. Kuvissa näkyvä ehjä kappale on toisen kiskon päästä. Laitoin tilalle RST ruuvin. Eiköhän gravitaatio pidä ruuvin paikoillaan, eli siinä ei tarvita mutteria. On helppo nostaa ruuvi pois, jos tarvitsee jostain syystä irrottaa kisko.
perjantai 15. maaliskuuta 2019
Itse tehty levyhissi
Tämän jutun vekotin rikkoo kaikkia voimassaolevia ja kumottuja työturvallisuudesta annettuja määräyksiä. Kenenkään ei pidä sellaista tehdä eikä käyttää.
Tein ilman minkäänlaisia lujuuslaskelmia puusta tuommoisen hissin. Noston saa aikaan rikkinäinen venevinssi, rispaantunut kuormaliina ja luja usko. Ulompi osa on laudasta tehty neliöputki, jonka yhdellä sivulla on pitkä aukko. Putken sisällä on lankku, jonka alapäässä on silmukka. Vinssi vetää silmukkaa ylöspäin ja levy nousee kevyesti. Aikaa paloi suunnilleen saman verran kuin mitä olisi mennyt vuokraamossa käymiseen. Eikä nyt tarvitse hosua, kun kulut eivät juokse. Systeemissä on riittävästi käyntivälystä, niin toimii oikein hyvin. Ainoa lähes turvaominaisuus on maston korkeus. Jos vinssi tai liina pettää, levy ei lyö pudotessaan veivaajaa päähän. Ellei veivaaja ole liian pitkä hujoppi.
Pienen harjoittelun jälkeen hissillä on varsin helppoa nostaa levy ylös ja asetella se tiiviisti edellisiin levyihin kiinni. Aivan ehdoton peli, semmoinen tehdastekoinen olisi varmasti ollut vielä parempi. Itse tehdyn voi polttaa paljun kaminassa ja vinssin voi kierrättää jossain muussa projektissa.
Pienen harjoittelun jälkeen hissillä on varsin helppoa nostaa levy ylös ja asetella se tiiviisti edellisiin levyihin kiinni. Aivan ehdoton peli, semmoinen tehdastekoinen olisi varmasti ollut vielä parempi. Itse tehdyn voi polttaa paljun kaminassa ja vinssin voi kierrättää jossain muussa projektissa.
Hirsipanelin jatkaminen
Olen rakentanut autotallia jo aika kauan. Muun touhun lomassa homma on kuin siinä kuuluisassa laulussa. Yksi syy voi olla siinä, että kaikki pitää tehdä itse. Tällä kertaa jatkoin hirsipanelin sormiliitoksella. Olen jo aiemmin tehnyt käsiyläjyrsintä varten pöydän, jossa on hissi tarkkaa korkeudensäätöä varten.
Säädin korkeuden siten että molemmat päät voi ajaa samalla terän asetuksella. Toisen laudan pää jyrsitään laudan takasivu pöytää vasten ja toinen pää takasivu ylöspäin.
Urat käyvät toisiinsa varsin hyvin ja paneelin voi jatkaa missä kohdassa haluaa, eikä jatkon kohdalla tarvitse olla koolausta. Jatkon kohdalle ei siten tule myöskään ruuveja tai nauloja, joten laudan pää ei altistu halkeamiselle. Hukkaa tulee todella vähän, riittää että laudan pää oikaistaan sahalla ennen jyrsintää.
Polkupyörällä jäällä
Työkaverin vinkistä suuntasin kulkuni järven jäälle. Jää on osittain täysin paljas ja osittain ohuen lumikerroksen laikuttama. Rantojen tuntumassa lumipeite paksunee nopeasti ja kapeat salmet ovat umpihankea. Satakiloisen polkijan alla hanki ei kanna, ainakaan parin tuuman maastorenkailla. Pyörä pysäköi itsensä hankeen.
Liikkuminen on siis todella vaivatonta, jäällä on kevyt polkea ja mihin tahansa lihasvoimalla järvellä kulkemiseen verrattuna, maisema vaihtuu nopeasti. Nopeudessa on riskinsä. Umpeen jäätynyt uve avanto voi yllättää ja pienet epätasaisuudet heiluttaa pyörää yllättävän paljon. Jäällä liikkuessa on aina tiedettävä vaarat ja varottava niitä, riippumatta siitä miten siellä liikkuu.
Minulla on pyörässä Schwalbe Ice Spiker Pro nastarenkaat, jotka antavat hyvän pidon. Pidon takaa terävät nastat. Joissakin toisissa polkupyörän nastarenkaissa minulla on semmoiset nastat, joiden keskipiikki on paljon paksumpi ja pää tylppä. Kyllähän nekin jäällä jotenkin pitävät, mutta nämä Ice Spiker renkaat ovat tähän mennessä parhaan pidon renkaat millä olen ajanut. Esitteen mukaan 622-57 renkaissa on 402 nastaa ja rapina jäällä on sen mukainen. Etten jopa sanoisi, että luottamusta herättävä. Semmoista rengasta ei kuitenkaan ole vielä keksitty, että jäiseen ränniin voisi tuupata menemään täysin huoletta. Syvät urat heikosti hoidetuilla alueilla nostaa aina vähän sykettä. Mutta takaisin järven jäälle, jonka luonto on hoitanut hyvin.
Tuuli kohisee korvissa, renkaat rouskuttavat jäätä. Mieli lepää. Kirpeä, lähes parinkymmenen asteen pakkanen saa jään kutistumaan ja halkeilevan jään jyhkeä pauke säestää menoa. Pysähdyn ottamaan kuvan. Tunnelma ei oikein kuvasta välity.
Liikkuminen on siis todella vaivatonta, jäällä on kevyt polkea ja mihin tahansa lihasvoimalla järvellä kulkemiseen verrattuna, maisema vaihtuu nopeasti. Nopeudessa on riskinsä. Umpeen jäätynyt uve avanto voi yllättää ja pienet epätasaisuudet heiluttaa pyörää yllättävän paljon. Jäällä liikkuessa on aina tiedettävä vaarat ja varottava niitä, riippumatta siitä miten siellä liikkuu.
Minulla on pyörässä Schwalbe Ice Spiker Pro nastarenkaat, jotka antavat hyvän pidon. Pidon takaa terävät nastat. Joissakin toisissa polkupyörän nastarenkaissa minulla on semmoiset nastat, joiden keskipiikki on paljon paksumpi ja pää tylppä. Kyllähän nekin jäällä jotenkin pitävät, mutta nämä Ice Spiker renkaat ovat tähän mennessä parhaan pidon renkaat millä olen ajanut. Esitteen mukaan 622-57 renkaissa on 402 nastaa ja rapina jäällä on sen mukainen. Etten jopa sanoisi, että luottamusta herättävä. Semmoista rengasta ei kuitenkaan ole vielä keksitty, että jäiseen ränniin voisi tuupata menemään täysin huoletta. Syvät urat heikosti hoidetuilla alueilla nostaa aina vähän sykettä. Mutta takaisin järven jäälle, jonka luonto on hoitanut hyvin.
Tuuli kohisee korvissa, renkaat rouskuttavat jäätä. Mieli lepää. Kirpeä, lähes parinkymmenen asteen pakkanen saa jään kutistumaan ja halkeilevan jään jyhkeä pauke säestää menoa. Pysähdyn ottamaan kuvan. Tunnelma ei oikein kuvasta välity.
torstai 14. maaliskuuta 2019
Pentulaatikko
Kävikin niin, että emo pentuineen tuli meille kylään muutamaksi päiväksi. Ei ollut kyllä mitään käsitystä voiko niin tehdä, mutta oman mielenterveyden kannalta ei ollut juuri vaihtoehtoja. Mietin asiaa ensin pentujen kannalta. Noin viiden sekunnin perinpohjaisen tuumailun tulos oli se, että niin kauan kun elämälle välttämättömät edellytykset täyttyvät, pennut eivät edes tiedä missä ovat tai missä niiden pitäisi olla. Ja ne välttämättömät asiat ovat emon maito ja riittävän lämmin paikka. Emon näkökulmasta asia olikin paljon kinkkisempi. Voiko emo luottaa siihen, että kaikki lapset ovat tallessa, eikä vanhaan pesään jäänyt ketään. Koska minun olisi ollut mahdollista viedä emo tarkastamaan vanha pesä, niin ajattelin ottaa riskin.
Tein muottivanerista ja laudasta 1,2 metriä kanttiinsa olevan laatikon. Laidan korkeus on 17 cm, uskoin, että pennut eivät kiipeä siitä yli ihan heti. 1,2 metrin laatikkoon emo mahtuu makaamaan suorassa, tosin juuri ja juuri.
Laitoin laatikon viereen lämmittimen ja alle lämmityskaapelin. Lämmityskaapelista ei ollut kyllä mitään iloa, talossa on vesikiertoinen lattialämmitys ja lattia on valmiiksi sen verran lämmin, ettei itsesäätyvä sulanapitokaapeli lisännyt laatikon pohjan lämpötilaa yhtään. En omista lämpökameraa, että voisin tämän todistaa, mutta ihan aistinvaraisella kämmentuntumalla olen asiasta aivan varma.
Kun valmistelut olivat valmiit menin koirien kotiin ja aloin pakkaamaan. Laiton pennut pahvilaatikkoon, jossa oli peini peitto pesästä ja jyväpussi pitämässä lämmintä yllä. Loput petivaatteet pakkasin isoon kassiin ja lähdin lämpöisenä odottavalle autolle. Emää ei tarvinnut paljon mukaan houkutella, lähti heti kärppänä vahtimaan että "hei, mihin sinä minun lapsia kuskaat?" Kotona asettelin laatikkoon vähän peittoja, purin pennut laatikosta ja emo otti heti homman haltuun.
Muutaman päivän kyläily meni todella loistavasti. Emolle paikka oli tuttu, eikä sitä vaivannut yhtään mikään. Naapurin isännälle piti vähän kadun yli rähjätä, että pysy siellä, täällä on pieniä. Samoin piti varoittaa jostain ohi ajavasta teinien teknoautosta, jonka jumputus kuului sisälle asti. Eli normi hommaa, pikkuisen pitää pitää vahtia, kun talon isäntäväki on ilmeisen huolimattomia reviirinsä vahtimisessa. Pentujen ruokkimisen lisäksi emo tykkäsi piehtaroida lumessa takapihalla ja kerjätä huomiota. Jälkikasvusta huolehtiminen voi tosin jossain vaiheessa alkaa rasittamaan, jossain vaiheessa pentujen vinkuessa laatikossa, emo päätti piiloutua sängyn alle. Vajaassa 10 minuutissa äidinvaistot voittivat ja hermot lepäsivät. Sitten jaksoi taas nuolla kymmenen peppua ja toimia maitobaarina.
Tein muottivanerista ja laudasta 1,2 metriä kanttiinsa olevan laatikon. Laidan korkeus on 17 cm, uskoin, että pennut eivät kiipeä siitä yli ihan heti. 1,2 metrin laatikkoon emo mahtuu makaamaan suorassa, tosin juuri ja juuri.
Laitoin laatikon viereen lämmittimen ja alle lämmityskaapelin. Lämmityskaapelista ei ollut kyllä mitään iloa, talossa on vesikiertoinen lattialämmitys ja lattia on valmiiksi sen verran lämmin, ettei itsesäätyvä sulanapitokaapeli lisännyt laatikon pohjan lämpötilaa yhtään. En omista lämpökameraa, että voisin tämän todistaa, mutta ihan aistinvaraisella kämmentuntumalla olen asiasta aivan varma.
Kun valmistelut olivat valmiit menin koirien kotiin ja aloin pakkaamaan. Laiton pennut pahvilaatikkoon, jossa oli peini peitto pesästä ja jyväpussi pitämässä lämmintä yllä. Loput petivaatteet pakkasin isoon kassiin ja lähdin lämpöisenä odottavalle autolle. Emää ei tarvinnut paljon mukaan houkutella, lähti heti kärppänä vahtimaan että "hei, mihin sinä minun lapsia kuskaat?" Kotona asettelin laatikkoon vähän peittoja, purin pennut laatikosta ja emo otti heti homman haltuun.
Muutaman päivän kyläily meni todella loistavasti. Emolle paikka oli tuttu, eikä sitä vaivannut yhtään mikään. Naapurin isännälle piti vähän kadun yli rähjätä, että pysy siellä, täällä on pieniä. Samoin piti varoittaa jostain ohi ajavasta teinien teknoautosta, jonka jumputus kuului sisälle asti. Eli normi hommaa, pikkuisen pitää pitää vahtia, kun talon isäntäväki on ilmeisen huolimattomia reviirinsä vahtimisessa. Pentujen ruokkimisen lisäksi emo tykkäsi piehtaroida lumessa takapihalla ja kerjätä huomiota. Jälkikasvusta huolehtiminen voi tosin jossain vaiheessa alkaa rasittamaan, jossain vaiheessa pentujen vinkuessa laatikossa, emo päätti piiloutua sängyn alle. Vajaassa 10 minuutissa äidinvaistot voittivat ja hermot lepäsivät. Sitten jaksoi taas nuolla kymmenen peppua ja toimia maitobaarina.
tiistai 12. maaliskuuta 2019
Pentuaitauksen asukkaat
Pentuaitauksessa on nyt asukkaita, kun emo synnytti kymmenen pentua. Melkoinen mönkiminen, kun kaikki pennut kömpivät nisille imemään. En tiedä onko kaikilla emoilla samanlainen suhtautuminen pentuihinsa kuin tällä. Jos tulee asiaa jonnekin, niin emo vain nousee ylös ja pentuja sataa lattialle kovan vikinän säestyksellä. Poloiset yrittävät roikkua viimeiseen asti nisässä kiinni.
Melkoinen määrä tiedettäviä asioita näinkin luonnollisessa tilanteessa. Miltä tuntuu täysi maitorauhanen ja miltä tuntuu tulehtunut maitorauhanen? Mistä sen eron tietää, että osaisi arvella onko kaikki kunnossa. Emo käy aika kierroksilla, moni asia on eri tavalla kuin pari päivää sitten.
Vielä ei ole kukaan karannut aitauksesta, joten sen puolesta voi olla puuhastelija ihan tyytyväinen tuotteeseen.
Melkoinen määrä tiedettäviä asioita näinkin luonnollisessa tilanteessa. Miltä tuntuu täysi maitorauhanen ja miltä tuntuu tulehtunut maitorauhanen? Mistä sen eron tietää, että osaisi arvella onko kaikki kunnossa. Emo käy aika kierroksilla, moni asia on eri tavalla kuin pari päivää sitten.
Vielä ei ole kukaan karannut aitauksesta, joten sen puolesta voi olla puuhastelija ihan tyytyväinen tuotteeseen.
keskiviikko 13. helmikuuta 2019
Pentuaitaus
Tyttären koira on tiineenä ja pentujen pitäisi syntyä parin viikon kuluttua. Tytär halusi jonkinlaisen aitauksen, mistä emo pääsee pois, mutta mikä estäisi pentujen leviämistä ympäri taloa.
Tein 30 cm korkeat aitaelementit 22x50 rimasta. Lisäksi tarvitsin muutaman laudanpätkän ja vähän kolmiorimaa. Kolmiorimaa sattui olemaan, olisi tähän käyttöön kelvannut esim 48x48 ihan hyvin.
Aitaus on helppo koota ja purkaa, elementit ruuvataan toisiinsa päistä kiinni.
Aitaus on valmis, vain peti ja vällyt puuttuu. Ei tosin puutu enään, minulla ei valitettavasti ole siitä vielä kuvaa.
Tein 30 cm korkeat aitaelementit 22x50 rimasta. Lisäksi tarvitsin muutaman laudanpätkän ja vähän kolmiorimaa. Kolmiorimaa sattui olemaan, olisi tähän käyttöön kelvannut esim 48x48 ihan hyvin.
Aitaus on helppo koota ja purkaa, elementit ruuvataan toisiinsa päistä kiinni.
lauantai 2. helmikuuta 2019
Puuhalauantai
Taaskaan ei ole hienoja kuvia, vaikka luonto on aika kuvauksellinen. Halusin vain kirjoitella muistiin että mitä tuli tänään tehtyä.
Aamu oli aika leppoisa, nukuin pitkään, melkein kahdeksaan. Meillä on hoidossa tytön kämppiksen pitbull, jolle yritin opettaa vähän kuinka sitä oikein kävellään narun jatkona, ilman että taluttajan käsi venyy. Pienen aamulenkin jälkeen lähdin käymään rantasaunalla. Asensin lumilinkoon ketjut ja vaihdoin lukitusketjun uuteen, johon värkkäsin lyyrasakkelista lenkin toiseen päähän.
Kiersin sokan kiintoavaimella aivan pohjaan ja sahasin vääntönipan irti. Lopuksi vielä vasaroin sokan pään tatiksi, joten ei varmasti aukea millään taskuun mahtuvilla pihdeillä.
Seuraavaksi tyhjensin paljun kannen lumesta ja palasin autolle. Otin autosta ikean ja Clas Ohlsonin kestokasseja ja täytin ne polttopuilla. Lastasin kassit autoon ja sahasin 16 rimaa pentuaitausta varten.
Matkalla pitämään Han Moo Do harkkoja kävin kaupassa ja harkkojen jälkeen käytin koiraa pihalla. Sitten vein polttopuut tytön liiteriin ja sahasin rimat tarkkaan mittaansa jiirisirkkelillä. Kannoin rimat takaisin autoon ja hurautin kotiin, jossa on lämmin talli, missä kokosin pentuaitauksen elementit. Vein elementit tytölle ja palasin kotiin. Käytin koiraa vähän pidemmällä lenkillä ja hihnakäytös alkaa sujua.
Istahdin alas kirjoittamaan blogia, kello kertoo päivän saldoksi 18 500 askelta. Pitäisi vielä ehtiä harrastamaan kestävyysliikuntaa...
Aamu oli aika leppoisa, nukuin pitkään, melkein kahdeksaan. Meillä on hoidossa tytön kämppiksen pitbull, jolle yritin opettaa vähän kuinka sitä oikein kävellään narun jatkona, ilman että taluttajan käsi venyy. Pienen aamulenkin jälkeen lähdin käymään rantasaunalla. Asensin lumilinkoon ketjut ja vaihdoin lukitusketjun uuteen, johon värkkäsin lyyrasakkelista lenkin toiseen päähän.
Seuraavaksi tyhjensin paljun kannen lumesta ja palasin autolle. Otin autosta ikean ja Clas Ohlsonin kestokasseja ja täytin ne polttopuilla. Lastasin kassit autoon ja sahasin 16 rimaa pentuaitausta varten.
Matkalla pitämään Han Moo Do harkkoja kävin kaupassa ja harkkojen jälkeen käytin koiraa pihalla. Sitten vein polttopuut tytön liiteriin ja sahasin rimat tarkkaan mittaansa jiirisirkkelillä. Kannoin rimat takaisin autoon ja hurautin kotiin, jossa on lämmin talli, missä kokosin pentuaitauksen elementit. Vein elementit tytölle ja palasin kotiin. Käytin koiraa vähän pidemmällä lenkillä ja hihnakäytös alkaa sujua.
Istahdin alas kirjoittamaan blogia, kello kertoo päivän saldoksi 18 500 askelta. Pitäisi vielä ehtiä harrastamaan kestävyysliikuntaa...
lauantai 12. tammikuuta 2019
Autotallin siivousta
Uusi vuosi ja vanhat vaivat. Autotalli on aina aivan sekaisin ja siellä on vähän vaikeaa tehdä mitään. Autoa ei ole voinut ajatella ajavansa sisään pitkään aikaan. Tallissa on biljardipöytä ja viisi kuutiota työkaluja.
Näin Minimanin mainoksessa Tarmo hyllykön, hinta 20€ ja kantaa 200 kg, eli 50 kg yksi hylly. Laatikon koko ja varsinkin paino antoi ymmärtää, että hinta on kohdallaan. Siis pieni, kevyt ja halpa. Mutta ostin kuitenkin, näin talvella ei huvita rakennella rimoista hyllykköä. Paketin avaaminen vahvisti ennakkoluuloja, MDF hyllylevyt ovat muutaman millin paksuisia ja peltirunko aika ohutta materiaalia.
Kasaaminen kävi nopeasti, osat tarttuvat toisiinsa painamalla. Mitään ruuveja ei ole. Käytin kasaamiseen apuna pientä kumivasaraa, sillä oli kiva koputella liitokset pohjaan asti.
Valmis hyllykkö keikkui vähän lattialla, mutta jo parin tuotteen jälkeen runko taipui ja kaikki jalat olivat tasaisesti vasten lattiaa. Pari hyllykköä tuli täyteen ennen kuin sain työpöytää näkyville. Menin sitten ja ostin pari lisää, soveltuvat ihan hyvin minun käyttööni.
Näin Minimanin mainoksessa Tarmo hyllykön, hinta 20€ ja kantaa 200 kg, eli 50 kg yksi hylly. Laatikon koko ja varsinkin paino antoi ymmärtää, että hinta on kohdallaan. Siis pieni, kevyt ja halpa. Mutta ostin kuitenkin, näin talvella ei huvita rakennella rimoista hyllykköä. Paketin avaaminen vahvisti ennakkoluuloja, MDF hyllylevyt ovat muutaman millin paksuisia ja peltirunko aika ohutta materiaalia.
Kasaaminen kävi nopeasti, osat tarttuvat toisiinsa painamalla. Mitään ruuveja ei ole. Käytin kasaamiseen apuna pientä kumivasaraa, sillä oli kiva koputella liitokset pohjaan asti.
Valmis hyllykkö keikkui vähän lattialla, mutta jo parin tuotteen jälkeen runko taipui ja kaikki jalat olivat tasaisesti vasten lattiaa. Pari hyllykköä tuli täyteen ennen kuin sain työpöytää näkyville. Menin sitten ja ostin pari lisää, soveltuvat ihan hyvin minun käyttööni.
tiistai 8. tammikuuta 2019
Lumimyrsky pudotti postilaatikon
Tässä kirjoituksessa ei ole kuvia, vaikka ne kertoisivat enemmän kuin jaksan kirjoittaa tai kukaan lukea. Oli vain semmoinen tarve saada homma tehtyä, että kuvien ottaminen unohtui.
Minäpä maalaan verbaalisesti kuvan. Hangessa tien penkalla pötköttää vihreä peltinen postilaatikko. Postilaatikon takana törröttää hangesta sinkitty putki, jossa on kiinni kaksi kiinnikettä. Tarkemmin tarkasteltuna molemmissa kiinnikkeissä on kaksi reikää, yksi molemmissa reunoissa. Jostain syystä kummassakin kiinnikkeessä on toisessa reiässä katkaistu ruuvi. Kaivoin postilaatikon hangesta ja katson takaseinää. Siellä on useita reikiä ja pari myttyä rautalankaa. Eikä mitä tahansa rautalankaa, vaan vihreällä muovilla päällystettyä rautalankaa. Takalevyssä ei ole yhtään reikää, joihin sopisi kiinnitysruuvit. Tämä laatikko on siis ollut tässä tolpassa kiinni ainoastaan rautalangan varassa.
Koetin vääntää katkaistut ruuvit pois, mutta ne ovat jumittuneen alumiiniseen kiinnikkeeseen. Otin laatikon ja kiinnikkeet mukaan ja ajoin kotiin lämpöiseen talliin askartelemaan. Yritin saada ruuvit pois poraamalla, mutta en onnistunut. Päätin porata kaikki reiät vähän isommiksi ja laittaa uudet ruuvit mutterien kanssa. Porasin myös laatikon takaseinään reiät molemmille kiinnikkeille, laitoin pultit löyhästi ja ajoin takaisin kohteeseen. Ujutin kiinnikkeet putkeen, säädin laatikon tien suuntaiseksi ja kiristin kaikki ruuvit ja mutterit.
Vielä kotimatkalla mietin, että miksi ihmeessä postilaatikko oli alunperin ripustettu rautalangalla. Laatikon takaseinään oli porattu kahdeksan pientä reikää, että rautalanka oli saatu punottua kiinnikkeisiin. Jotenkin tuntuu, että siinä on ollut isompi homma kuin neljän ruuvin kanssa. Nyt siinä on sähkösinkityt ruuvit alumiini kannakkeessa, eikä ole edes lukitusmuttereita. Toivon että ruoste lukitsee ennen kuin tuulen tuiverrus löysyttää pultit. Tai ehkä alumiini syöpyy raudan ympäriltä ja laatikko putoaa taas ojaan.
Minäpä maalaan verbaalisesti kuvan. Hangessa tien penkalla pötköttää vihreä peltinen postilaatikko. Postilaatikon takana törröttää hangesta sinkitty putki, jossa on kiinni kaksi kiinnikettä. Tarkemmin tarkasteltuna molemmissa kiinnikkeissä on kaksi reikää, yksi molemmissa reunoissa. Jostain syystä kummassakin kiinnikkeessä on toisessa reiässä katkaistu ruuvi. Kaivoin postilaatikon hangesta ja katson takaseinää. Siellä on useita reikiä ja pari myttyä rautalankaa. Eikä mitä tahansa rautalankaa, vaan vihreällä muovilla päällystettyä rautalankaa. Takalevyssä ei ole yhtään reikää, joihin sopisi kiinnitysruuvit. Tämä laatikko on siis ollut tässä tolpassa kiinni ainoastaan rautalangan varassa.
Koetin vääntää katkaistut ruuvit pois, mutta ne ovat jumittuneen alumiiniseen kiinnikkeeseen. Otin laatikon ja kiinnikkeet mukaan ja ajoin kotiin lämpöiseen talliin askartelemaan. Yritin saada ruuvit pois poraamalla, mutta en onnistunut. Päätin porata kaikki reiät vähän isommiksi ja laittaa uudet ruuvit mutterien kanssa. Porasin myös laatikon takaseinään reiät molemmille kiinnikkeille, laitoin pultit löyhästi ja ajoin takaisin kohteeseen. Ujutin kiinnikkeet putkeen, säädin laatikon tien suuntaiseksi ja kiristin kaikki ruuvit ja mutterit.
Vielä kotimatkalla mietin, että miksi ihmeessä postilaatikko oli alunperin ripustettu rautalangalla. Laatikon takaseinään oli porattu kahdeksan pientä reikää, että rautalanka oli saatu punottua kiinnikkeisiin. Jotenkin tuntuu, että siinä on ollut isompi homma kuin neljän ruuvin kanssa. Nyt siinä on sähkösinkityt ruuvit alumiini kannakkeessa, eikä ole edes lukitusmuttereita. Toivon että ruoste lukitsee ennen kuin tuulen tuiverrus löysyttää pultit. Tai ehkä alumiini syöpyy raudan ympäriltä ja laatikko putoaa taas ojaan.
sunnuntai 6. tammikuuta 2019
Lumilinko cotech 3,5 kW
Ostin viime talvena Clas Ohlsonin tarjouksesta Cotech lumilingon. Olisin halunnut tietysti ostaa jonkun oikein kunnon merkkilaitteen, mutta tein harkintaa oletettujen käyttötuntien ja hinnan suhteen. Parin tonnin linko maksaa 100€ vuodessa, jos sen käyttöikä on 20 vuotta. Linkoa vaativaa myräkkää on 0-5 kertaa talvessa, joten aika arvokasta hommaa, jos sijoittaa kunnolla. Päädyin sitten ostamaan halpiksen, vaikka ne yleensä ovat hintansa kaltaisia, halpoja.
Tämä linko on toiminut sen muutaman kerran ihan hyvin. Kone lähtee helposti käyntiin, lumi lentää riittävän kauas, on selvästi kolaa nopeampi, jos lunta on kertynyt yli 10 cm edellisestä aurauksesta. Pihassa pitää tietysti olla tilaa, minne heittää lunta. Jos joutuu yhtenään säätämään lumen heittosuuntaa tai peruuttelemaan lingolla, niin etumatka kolaan kapenee. Noin vuoden kokemuksella olen ollut ihan tyytyväinen suorituskykyyn ja työn jälkeen. Nyt tosin pohjapeltiin pistehitsaamalla kiinnitetty hammaspyörän kotelo irtosi ihan itsekseen. Onneksi se löytyi ennen kuin se meni läpi lingosta.
Piste on todella pieni, joten ei ihme että osa irtosi.
Myyjän kanssa käydyn lyhyen keskustelun jälkeen, päädyimme siihen että korjaan tämän itse. Linko tulee kuntoon heti.
Hitsasin kotelon kiinni neljällä heftillä, luultavasti kestää melko pitkään.
Kun pelti oli kerran irti, laitoin siihen vielä tuommoisen lenkin, josta lingon voi laittaa ketjulla lukkoon vaikka puuhun. Eihän se mitään varasta pitkään pidättele, mutta vaatii vähän varustautumista ja enemmän työtä. Toki minkä tahansa ketjun tai lukon katkaisee kulmahiomakoneella helposti, mutta onpahan ainakin piirun verran enemmän yritetty ehkäistä laitteen lähtemistä vieraiden mukaan.
Tämä linko on toiminut sen muutaman kerran ihan hyvin. Kone lähtee helposti käyntiin, lumi lentää riittävän kauas, on selvästi kolaa nopeampi, jos lunta on kertynyt yli 10 cm edellisestä aurauksesta. Pihassa pitää tietysti olla tilaa, minne heittää lunta. Jos joutuu yhtenään säätämään lumen heittosuuntaa tai peruuttelemaan lingolla, niin etumatka kolaan kapenee. Noin vuoden kokemuksella olen ollut ihan tyytyväinen suorituskykyyn ja työn jälkeen. Nyt tosin pohjapeltiin pistehitsaamalla kiinnitetty hammaspyörän kotelo irtosi ihan itsekseen. Onneksi se löytyi ennen kuin se meni läpi lingosta.
Myyjän kanssa käydyn lyhyen keskustelun jälkeen, päädyimme siihen että korjaan tämän itse. Linko tulee kuntoon heti.
Tilaa:
Kommentit (Atom)