Taaskaan ei ole hienoja kuvia, vaikka luonto on aika kuvauksellinen. Halusin vain kirjoitella muistiin että mitä tuli tänään tehtyä.
Aamu oli aika leppoisa, nukuin pitkään, melkein kahdeksaan. Meillä on hoidossa tytön kämppiksen pitbull, jolle yritin opettaa vähän kuinka sitä oikein kävellään narun jatkona, ilman että taluttajan käsi venyy. Pienen aamulenkin jälkeen lähdin käymään rantasaunalla. Asensin lumilinkoon ketjut ja vaihdoin lukitusketjun uuteen, johon värkkäsin lyyrasakkelista lenkin toiseen päähän.
Kiersin sokan kiintoavaimella aivan pohjaan ja sahasin vääntönipan irti. Lopuksi vielä vasaroin sokan pään tatiksi, joten ei varmasti aukea millään taskuun mahtuvilla pihdeillä.
Seuraavaksi tyhjensin paljun kannen lumesta ja palasin autolle. Otin autosta ikean ja Clas Ohlsonin kestokasseja ja täytin ne polttopuilla. Lastasin kassit autoon ja sahasin 16 rimaa pentuaitausta varten.
Matkalla pitämään Han Moo Do harkkoja kävin kaupassa ja harkkojen jälkeen käytin koiraa pihalla. Sitten vein polttopuut tytön liiteriin ja sahasin rimat tarkkaan mittaansa jiirisirkkelillä. Kannoin rimat takaisin autoon ja hurautin kotiin, jossa on lämmin talli, missä kokosin pentuaitauksen elementit. Vein elementit tytölle ja palasin kotiin. Käytin koiraa vähän pidemmällä lenkillä ja hihnakäytös alkaa sujua.
Istahdin alas kirjoittamaan blogia, kello kertoo päivän saldoksi 18 500 askelta. Pitäisi vielä ehtiä harrastamaan kestävyysliikuntaa...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti