perjantai 15. maaliskuuta 2019

Hirsipanelin jatkaminen

Olen rakentanut autotallia jo aika kauan. Muun touhun lomassa homma on kuin siinä kuuluisassa laulussa. Yksi syy voi olla siinä, että kaikki pitää tehdä itse. Tällä kertaa jatkoin hirsipanelin sormiliitoksella. Olen jo aiemmin tehnyt käsiyläjyrsintä varten pöydän, jossa on hissi tarkkaa korkeudensäätöä varten.

Säädin korkeuden siten että molemmat päät voi ajaa samalla terän asetuksella. Toisen laudan pää jyrsitään laudan takasivu pöytää vasten ja toinen pää takasivu ylöspäin.

Urat käyvät toisiinsa varsin hyvin ja paneelin voi jatkaa missä kohdassa haluaa, eikä jatkon kohdalla tarvitse olla koolausta. Jatkon kohdalle ei siten tule myöskään ruuveja tai nauloja, joten laudan pää ei altistu halkeamiselle. Hukkaa tulee todella vähän, riittää että laudan pää oikaistaan sahalla ennen jyrsintää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti