Ei ole ehtinyt edes blogia päivittämään kun on ollut niin kiireistä grillien kanssa. Kotona minulla on kaksi grilliä - yksi hiiligrilli/savustin ja kaasugrilli. Kaasugrillillä on jo jonkun verran ikää, ehkä kymmenen vuotta. Siitä ruostui semmoinen kaksilapainen poltin jo aikaa sitten puhki ja vaihdoin siihen pari kesää sitten uuden valurautaisen polttimen. Valitettavasti poltin ei ollut ihan sopiva säätimien kanssa, enkä saanut siihen oikein kunnon liekkiä aikaiseksi. Liekki on ollut liian rikkaalla, eli palaa keltaisella lepattavalla liekillä. Onneksi sekin ruostui ja myös pohja ruostui puhki, joten oli hyvä syy ostaa isompi tilalle. Isompi? Piti sanoa uusi.
Olisi tehnyt mieli ostaa ikuinen grilli tilalle. Semmoinen, mikä on tehty millisestä haponkestävästä teräksestä. Jostain syystä markettien valikoimissa ei tällaisia ollut. Ostin kuitenkin sellaisen, jossa on valurautaiset ritilät ja ruostumattomat polttimet.
Grillin kasaaminen kesti noin tunnin, vaikka ei tarvinnut tehdä mitään kahteen kertaan, kun seurasin asennusohjetta. Hyvin toimii ja makkara lämpenee.
Vanha grilli päätyi auton perään ja mökille. Jostain syystä se ei korjaantunut kuljetuksen aikana, vaan samat viat ilmenivät kuin kotonakin. Siispä markettiin ja grillien kimppuun. Ihan asiallinen grilli löytyi Halpahallista, kolmella rst-polttimella ja yhdellä sivupolttimella oleva grilli, jossa ritilä valurautaa. Tämänkin kasaaminen kesti noin tunnin.
Kiinnitin huomiota etuseinässä olevaan sytytysohjeeseen. Kukapa ei. Siinä on sytyttämisen vaiheet. Jos ei syty kun kääntää nappulaa, niin pitäisi odottaa neljä minuuttia ja yrittää uudelleen. Joopajoo. Kestäsi ihan pikkuisen kauan saada tulet grilliin, jos ei lähde ensimmäisellä kipinällä tulille. Ohjeessa on tietty perä kyllä.
Eräänä päivänä joitain vuosia sitten appivanhemmat tulivat kylään. Päätettiin oikein grillata broilerin koipia. Minä olin appiukon ja lasten kanssa talon päädyssä ja rouva heilui äitinsä kanssa takapihalla. Tulin katsomaan mistä on kyse. Grilli ei syttynyt. Minä avasin grillin, työnsin pääni grilliin ja koetin katsoa lyökö pietso kipinää. Löi se.Tulirengas lähti kasvamaan ja suljin silmäni. Lämmin pölähdys hyväili kasvojani, nojasin taakse, avasin silmät ja näin alati kasvavan tulipallon kiipeävän seinää pitkin ylös ja katoavan räystään laudoituksen lomasta vintille.Kävin vintillä, ei merkkejä tulipalosta. Kävin katsomassa itseäni peilistä, kulmakarvat, osa hiuksista ja ripsistä olivat poissa. Ihossa ei ollut palovammoja, joten vähällä päästiin.
Nestekaasu on siis jossain määrin vaarallista, eikä syty, jos seos on liian laiha tai rikas. Naamaa ei kannata työntää grilliin, jos siellä voi olla kaasua. Tai tulet. Sen tietää kaikki, myös minä.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti