sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Myrskytuhoja

Ukkosmyrsky puhalsi ja kaatoi toistakymmentä puuta kaverin sukutilalta. Riihen nurkalta kaatui kaksi puuta, jotka molemmat jäivät konkeloksi. Toinen nojaa sähkölinjaan ja toinen tien yli toisen sähkölinjan suuntaan. Tien päälle nojaava saatiin sahattua, kun vedettiin liinalla puuta pois linjan päältä. Sähkölinjaan nojaava jätettiin sille paikalleen, saa sähköyhtiön ammattilaiset käydä siivoamassa oikeilla välineillä ja ammattitaidolla puun pois ilman lisävahinkoja.

Tuulenkaatojen raivaaminen on yleisesti ottaen varsin vaarallista askaretta, jännityksessä olevat puunrungot voivat iskeä arvaamattomaan suuntaan ja ihmisen voimien rajat tulevat varsin äkkiä vastaan. Itse pyrin purkamaan tilannetta aina sieltä, missä jännitteet ovat pienimmät. Jos puita on ristiin rastiin, aloitan latvasta, jos mahdollista. Latvat eivät paljoa paina ja niinpä niiden poistaminen purkaa jännitteitä asteittain. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, jos puita on jäänyt konkeloksi. Toinen itse käyttämäni turvakeino on siivota alueelta risut ja pienet puut edestä pois, jotta pääsee sahaamaan itse ongelmaa hyvässä asennossa ja on edes teoreettiset mahdollisuudet väistää semmoiseen suuntaan, minne puu ei tule perässä. Ja aina on oltava kirves mukana. Saha voi jäädä kiinni jännityksissä olevaan puuhun, mutta semmoista puuta ei ole vielä tullut vastaan, että kirves olisi jäänyt jumiin. Kontrolloin jännityksessä olevien puiden vääntömomentteja sahaamalla useita pienempiä sahauksia vierekkäin. Niistä näkee, läheteekö rako kasvamaan vai menemään kiinni, kun puuta sahaa esim toiselta puolelta. Jos puu pääsee puremaan sahan jumiin, on sahan irrottaminen helpompaa, kun halkoo kirveellä sahauksien väliset palat pois.

Sähkölinjan luona olevien puiden poistoa hieman haastavampaa oli saada kuvassa näkyvä vertikaalinen kuusi pois. Se oli kaatunut tien vieressä kohoavan kallion päältä ja jäänyt latvasta kiinni tien toisella puolella olevan koivun haaraan.
Tie on viisi metriä leveä, joten puun koosta ja korkeudesta saa jotain käsitystä kuvaa katsomalla. Ensin katkaistiin tyvi irti kannosta, jolloin tyvi putosi kallion jyrkännettä alas. Kallion juurella on miehen korkuinen kivi. Puu putosi kiven päälle. Se oli siinä aika tukevasti, niin sahattiin pätkä tyvestä pois. Siinä vaiheessa puun tyvi oli ilmassa. Laitoimme siihen liinan ja vedimme taljalla puuta metsään päin, kunnes latva irtosi koivusta ja puu putosi tielle. Siitä se oli helppo karsia ja pätkiä. Koko runko laitettiin semmoisiin pätkiin, mitä jaksaa vielä nostaa. Kaikki siivotut puut vietiin halkomispaikan lähelle Nissanilla. Kaksi täyttä kuormaa avolavalla. Koko hommaan meni aikaa kolmisen tuntia, litra bensaa, purkki ötökkäkarkotetta, pari litraa juotavaa ja viisi huonoa vitsiä tyvipöllin painosta. 13" terä ei riittänyt läpi asti rungon tyvestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti