Asun 16 vuotta vanhassa talossa, jossa on suunnilleen kaikki alkuperäistä. Aina silloin tällöin joku paikka vaatii huoltoa tai korjausta. Ei ihan uusi ongelma, mutta näissä Ido Trevi WC istuimien taakse alkaa aina silloin tällöin valua vettä. Ensin muutama tippa ja lopulta pieni lätäkkö. Piti ensimmäisen kerran tutkia asiaa jonkun verran, ennen kuin huomasin, että mistä se vesi sinne pääsee. Täyttöventtiilin männän varressa oleva o- rengas kovettuu, kuluu ja päästää vettä ohitseen. Vesisuihku osuu säiliön kannen saumaan ja valuu siitä lattialle.
Mäntä on helppo vaihtaa. Pelkän o-renkaan vaihto riittää, jos venttiili sulkee veden, eikä valuta läpi säiliöstä. Minä ostin eilen uuden männän, koska toinen pönttö alkoi vuotamaan läpi, eli venttiili ei mene kokonaan kiinni ja vesi vuotaa ylivuotoputkesta pönttöön.
Tähän olin tehnyt jo aiemmin roiskeläpän, kun sopivaa varaosaa tai tiivistettä ei ollut saatavilla. Vesi päätyi säiliöön, eikä roiskunut lattialle.
Uusi mäntä on varustettu yhdellä kapealla tiivisteellä, kun vanhassa on kaksi. Männän vaihto on nopea homma ja uutta mäntää katsoessa vaikuttaa siltä, että rutiini ei pääse rapistumaan.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti