Tähän väliin haluan mainita että minä en ole enkä esitä olevani mikään mestari missään puuhassa. Tänään tuli kokeiltua miten MDF kattopaneeli tarttuu nitojalla kattoon tumman paneelin päälle. Ohjeessa kehoitettiin käyttämään liimaa varmistamassa kiinnitys. Blaah, niittejä on ja kun vedän suoraan vanhan paneelin päälle, niin on mihin niitata. Luultavasti pysyy tai sitten ei. Minulla oli apulainen, joka ei ole paneloinut yhtään mitään. Minä olen paneloinut tavallista puupaneelia, mutta en ennen tämmöistä pahvista. Työ lähti ripeästi käyntiin ja aina edellisen paneelin katkaisusta tähteeksi jäänyt liitettiin sahapöydällä uuden jatkoksi ja sahattiin määrämittaan. Kattopalkkien väli on lyhyempi kuin yksittäinen paneeli. Melkoinen palapelit, mutta hukkaa tulee todella vähän. Hukan määrä riippuu siitä kuinka hyvin katon leveys käy paneelin pituuteen. Kovin lyhyitä pätkiä ei voi käyttää. Parhaimmillaan jako kävi niin hyvin tasan, että joka kuudennesta paneelista meni yhden sentin pätkä roskiin ja ne viisi muuta menivät kokonaan kattoon.
Teline on kyllä kätevä näissä hommissa. Ei tarvitse ihan koko ajan pomppia alas ja siirtää, kuten tikkaita pitäisi. Toinen kätevä näissä hommissa on apupoika, joka kantaa sahattuja paneleilta ja täyttää niittipyssyä. Me tehtiin niin, että sahattiin yhden tuommoisen välikön laudat kerralla. Sahaaminen käy kätevästi kahdestaan ja kiinnittäminen on nopeaa, kun ei tarvitse välillä mittailla.
Hakasnaulaimella niitit saa todella nopeasti ja siististi. Paneelien myyjä ilmeisesti oletti, että minä aion nitoa nämä käsikäyttöisellä niittipyssyllä, koska ensin mentiin katsomaan niiden niittejä. On kai sekin mahdollista, mutta en kyllä haluaisi kokeilla. Haiskahtaa työläältä.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti