Minulla on työkalujen ja tarvikkeiden kuskaamista varten semmoinen pienen asuntovaunun kokoinen ja vähän näköinen peräkärry. Sivut ovat valkoista röpelöä alumiinipeltiä, katto sileää valkoista peltiä ja sisältä seinät ovat keltaista vaneria. Keksintö on ilmeisesti tehty Ruotsissa samalla tehtaalla kuin asuntovaunut. Sisäkatto on jotain vinyyliä. Ikkunat tietysti puuttuu, mutta silti osa karavaanareista morjestaa vastaan tullessaan.
Tässä kesän touhuissa on tullut kuskattua jos vaikka mitä peräkärryllä, mm 600 kiloa ylimääräistä huonekalua ja muuta entistä käyttötavaraa kaatopaikalle. Takanurkan lista alkoi repsottaa ja heilui ajoviimassa uhkaavasti.
Pieni tutkimus osoitti, että koko takakulman tukirima on aivan laho.
Vähän ihmetyttää, että tuo ei ole levinnyt kokonaan, koska ei tuo puru ole pitkään aikaan pitänyt mitään kiinni. No, sain ujutettua tilalle uuden riman, ihan tavallista mäntyä. Kestää minkä kestää, tuohon pitää askarrella kunnollinen kulma ulkopuolelle, niin näkyy olevan uusissa kärryissä. Varsinainen pikakorjaus, ei mennyt kuin muutama tunti, että sai kaivettua kolon puhtaaksi ja sitten ruuvattua se uusi rima nurkkaan kiinni. Alkuperäinen oli ollut liimalla ja ruuveilla. Ruuvit ovat aivan ruosteessa, liima on oikeastaan ainoa mitä on jäljellä. Hyvää liimaa on osattu tehdä. Sisäpuolen vanerointi on edelleen irti, kun myös takavalon kiinnitys on pettänyt. Nyt on hyvä tilaisuus laittaa pellin taakse joku vanerinpala tukemaan.
Pienen tarkastelun jälkeen selvisi, että myös vasen sivu oli irronnut koko matkalta pohjasta. Koko koppi on rakennettu pohjavanerin varaan. Jos joskus tulee eteen pohjavanerin vaihto, niin sitä ei voi vaihtaa irrottamatta kaikkia sivuja yhtä aikaa. Eli käytännössä koko koppi pitää nostaa pois. Siinäpä viikonloppuprojekti mietintään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti